Kuka osaa suomea?

Lueskelin Vesa Heikkisen ja Tuure Enjaksatarkistaasukunimeän kirjaa Hölynpölynimuri (Otava/Seven) ja siinä esitetystä kommentaarista jäi kaivelemaan että kuka sitä suomen kieltä oikein osaa?

Noin niinku, siis.

Julkisessa puheessa (ja yllämainitussa kirjassa) suomen kieltä eivät osaa: lakimiehet, virkamiehet, tiedemiehet, mainosmiehet, nuoret miehet, lehtimiehet, eikä näiden kaikkien sukupuolivastikkeet. Suomen kieltä eivät osaa myöskään muun muassa insinöörit, radiojuontajat, lääkärit, nuoret helsinkiläiset tytöt, internetin käyttäjät, tekstiviestien lähettelijät, medianomit, äidinkielen opettajat, stadilaiset, murteiden puhujat eivätkä ulkomaalaiset.

Eli kuka sitä suomea sitten osaa, jos ei kukaan yllämainituista? Nopeasti pähkäillen ylläolevassa listassa on suurin piirtein kaikki suomea puhuvat ihmiset. Poislukien tietenkin ne kielipoliisit joita tuntuu pesiytyneen kaikialle, mutta joita ei jostain syystä ole siunaantunut yhtäkään mihinkään edellä mainittuihin ryhmiin. Paitsi tietenkin se yksi poliisi jostain maalta. Ja vanhoja vitsejä toistellen, hänkin osaa todennäköisesti vain kirjoittaa.

Ja onko sillä nyt niin edes väliä?

Niinku ihan oikeesti.

Ei kai suomen kieli (siinä missä mikään muukaan kieli) ole pieni lapsi jota pitää jatkuvasti hyysätä ja suojella pahan maailman vaikutuksilta? Eiköhän olisi aika antaa kielen elää kuten tahtoo ja kasvaa sellaiseksi kuin haluaa.


Kirjoittaja on espoolaisvantaalainen medianomi ja mainosmies, joka ei osaa yhdyssanoja, joka ei kykene huomaamaan helsinkiläisten tyttöjän puheessa suhuässää, joka käyttää kuulemma liikaa lauseenvastikkeita (vaikkei edes tiedä mitä ne ovat), joka ei osaa yhtäkään sijamuodon nimeä ja jota ei häiritse lainkaan ketä-sanan käyttäminen väärin tai niinkuttelu. Ja ennenkaikkea joka on tästäkin huolimatta harkinnut vakavasti ryhtyvänsä äidinkielen opettajaksi.

Sosiaalisen median seminaarisarja 2010

Hävytöntä mainostamista, mutta menkööt tällä kertaa: Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia järjestää seminaarisarjan sosiaalisesta mediasta. Puhumassa ainakin Alf Rehn, Alex Nieminen ja Mikael Jungner. Noin niinku muiden lisäksi.

Visuaalisesta ilmeestä ja markkinoinnin toteuttamisesta vastaa yks talonpoika.

George Riley Scott - A History Of Torture (Senate)

Olin jo kirjoittamassa tästä kirjasta pahansuopaa arvostelua, mutta sitten tajusin että tämän nimi olikin "A History of Torture" eikä "The History of Torture". Kun näin voitanee hyvin olettaa että kirjan koko nimi kuuluisi "A Completely Fictional History of Torture".

Koska sitähän tämä on: pitkälti fabrikoidulta tuntuvia tarinoita historiasta ja kidutuksesta, ja välillä kidutuksen historiasta. Kovin vakavasti tätä ei voi ottaa millään mittapuulla, ja suurimman osan ajasta ainakin minä nauroin katketakseni, kun kirjoittaja kertaa ilmiselvästi propagandistisia tarinoita historian hämäristä. Tyyliin: "eräänä vuonna eräät protestanttiset kapinalliset paistoivat ja söivät eräitä katolilaisia lapsia eräässä kaupungissa" (tämä esimerkki omasta päästä). Joo, kyllä mä uskon että ihmiskunta on paha ja päästään sekaisin, mutta tapa jolla nämä tarinat on kirjassa kerrottu, ovat silkkaa tuhmien lasten pelottelua. Seuraavassa painoksessa voisikin sitten yhtä hyvin kertoa miten paha suutari leikkaa peukaloa imevien lasten peukalot irti. Tai näkistä.

Sen ajan minkä kirjassa ei kuvailla "historiallisia" kidutustapahtumia, niin kirjoittaja psykoanalysoi historian henkilöitä sadisteiksi (siinä kaikkein freudilaisimmassa sanan merkityksessä) hyvin hatarin todistein ja esittelee juurta jaksain kidutuskeinoja, jotka vaihtelevat yleisesti tunnettujen ja täysin käsittämättömien välillä. Jälkimmäisimmästä oma lempiesimerkkini oli kidutettavan kainaloon asetettava kuuma kananmuna. Lähinnä siksi, etten laisinkaan pysty käsittämään miten kuuma kananmuna kainalossa olisi mitään muutakuin hieman epämukavaa. (Ja okei, onhan "kuuma kananmuna kainalossa" aika runollisesti ilmaistu näin suomeksi.)

Myötähäpeää aiheuttavan historian lisäksi, kirjasta jäi lähinnä käteen kirjailijan suhtautuminen eläinten oikeuksiin (kannattaa), mikä oli jokseenkin yllättävää, ottaen huomioon kirjan alkuperäisen julkaisuajankohdan (1940). Mutta ei tätä kyllä pysty suosittelemaan yhtään mihinkään tarkoitukseen, paitsi tietenkin tuon kananmunan takia.

Vakavammin otettava ja arvoneutraalimpi historiikki aiheesta voisi kiinnostavaa jollain aikavälillä. Kunhan tämän kirjan on saanut suodatettua ensin elimistöstä.

Voihan kaksituhattaluku sentään.

Töiden takia on pitänyt painia sosiaalisen median kanssa jo jonkun aikaa, joten tuli ajankohtaiseksi siirtyä kaksituhattaluvulle. Joten, löytynen nykyään Twitteristäkin, hoplaa: https://twitter.com/kaitalonpoika. Pitkälti varmaan samaa tyhjänpäiväisyyttä sinne kuin Facebookkiinkin, jos sitäkään kukaan lukee.

Mutta ei huolta, järjestelin elämääni uudestaan mennä viikolla, ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus päivittää tätäkin blogia taas vähän useammin kuin kerran vuoden ajassa. Ainakin parista elämää huonommasta kirjasta pitäisi avautua julkisesti. Ja fiilistellä bändejä, joita kukaan muu ei kuitenkaan tajua.

Leffa-arvioita Facebookista osa 2009

Kuten viimeksikin, tässä listattuna kaikki Facebookkiin kirjoittamani leffa-arvioit sitten edellisen listan (13.9.2009). 50 leffaa neljässä ja puolessa kuukaudessa, vuonna 2010 ajattelin hankkia elämän.

9. Elokuva kuin tietokonepeli, niin hyvässä kuin pahassa. Viihdyttävä kuitenkin ja kivasti lyhyt. 8/10

The Abandoned. Oikein oikein oikein virkistävä eurokauhu, jossa oli ihan ihan ihan oikeasti uusia ideoita, mitkä pitivät ainakin mut odottamassa ja janoamassa lisää. Lopussa vähän lässähti tosin. 8/10

The Abyss. Voihan triplajuustohampurilainen sentään. Jos tästä leikkaisi pois kaiken turhan fantasiaköpsöttelyn, niin olishan tää ihan jees syvämerijännäri. Tälläisenään, ei niinkään. 4/10

Aidosti outoa. Paras Charlie Kauffmanin elokuva, mitä se ei ole ollut tekemässä laisinkaan. Eikä Spike Jonzekaan. Toimi vielä paremmin toisella kerralla. 8/10

Christmas On Mars. The Flaming Lips make a movie, noin niinku hyvässä ja pahassa. Tykkäsin, vaikken tajunnutkaan, vaikka tajusinkin, vaikka tykkäsin. ?/10

Clueless. Edelleenkin maailman paras elokuva. Brittany Murphy <3>

The Dark Half. Sangen sangen viihdyttävä Stephen King-filmatisaatio. George A. Romero kyllä osaa halutessaan ohjata. 8/10

The Day The Earth Stood Still. Voihan hyvänen aika sentään. Ei kai enää voida oikeasti tehdä elokuvia joissa on näin huonot tehosteet? Pisteet sille The Go! Team julisteelle siinä yhdessä kohtauksessa. 2/10

Dead Snow. Zombie natseja ja sit viel vähän lisää zombie natseja. Jos ne norjalaiset nuoret olis ollut vähän vähemmän tylsiä niin olisin tykännyt vieläkin enemmän. 8/10

Enter the Ninja. More like: Enter the Camp-Batman. 5/10

Event Horizon. Ilman muuta paremmasta päästä 90-luvun avaruusskifejä, ja hands down parasta mitä Paul W.S. Anderson on saanut aikaan. 8/10

Gigli. Käsittämätön sekasotku, josta kuitenkin jollain pervolla tavalla nauttii. Vähän niinku romanttisten komedioiden Southland Tales, välillä nerokas ja välillä täydellisen retardi. Pakko saada dvd. 6/10

Ginger Snaps. Varmaankin paras kanadalainen nuoren tytön kasvukertomus, jossa kuukautiskierto aiheuttaa ihmissusiutta. 9/10

Gladiatress. Periaatteessa hauska Gladiator-spooffi Smack The Pony-tytöiltä, mutta mua ei ihan kokoajan naurattanut kuten kanssakatsojia nauratti. 6/10

Go (1999). Söpöä ysäri nostalgiaa. Alku olisi voinut joutua rivakammin, ehdin jo vähän kyllästyä, mutta kun leffa pääsi vauhtiin niin toimi oikein hyvin. 8/10

Hei me folkataan. Joo, onhan toi suomenkielinen nimi harhaanjohtava, mutta siltikin sangen hauska pikku pläjäys. 7/10

Hollywoodland. Periaatteessa vain L.A. Confidential 2. Mutta sangen viihdyttävä silti. 8/10

Humpday. Ei ollutkaan Zack and Miri make a Brokeback Mountain kuten pelkäsin, vaan jotain paljon parempaa. En oo varmaankaan ikinä nähnyt elokuvassa näin aidon oloista dialogia ja näyttelytyötä. Tän vuoden paras leffakokemus. 10/10

The Hurt Locker. Oiva sisarteos Jarheadille sodan toisesta puolesta, olematta kuitenkaan myöskään tarkalleen ottaen sotaelokuva. Hyvä Kathryn. 9/10

Ilsa, She Wolf of the SS. Natsieksploitaatio klassikko, eikä suotta. Sisältää kaikkea mitä kasvava nuori mies tarvitsee. 10/10

Jennifer's Body. Hämmentävä mutta todella hyvin toimiva yhdistelmä high school-komediaa ja splatter-kauhua. Toppen. 9/10

Kanuunankuularalli. Onhan tää periaatteessa aika köykäinen ja hölmö, mutta on vaan niin vahva nostalgia-arvo että on pakko digata edelleenkin. Näin tän leffan lapsena varmaan sata kertaa. 8/10

Kolmannen asteen yhteys (Close Encounters of The Third Kind). Voihan Steven Spielberg sentään. Oli tää ehkä vähän vähemmän tylsä kuin A.I. 3/10

Merijalkaväen sotilas (Jarhead). Mitäs ihmettä, sotaelokuva jonka mä jaksoin katsoa. Olikin varmaan about ensimmäinen. Aavituksen turhan pitkä, mut muuten hyvä. 9/10

Nemesis. Onkohan Albert Pyun tehnyt koskaan huonoa elokuvaa? Tuskimpa. Tämä ainakin oli pirun hyvä. Tissejä, räjähdyksiä ja huonoja tehosteita. 10/10

Paprika. No olihan se robotti ihan siisti. 2/10

Paranormal Activity. Ei ehkä "maailman historian pelottavin elokuva", mutta ihan viihdyttävä pikku leffa. Olisi toiminut varmaan paljon paremmin Youtube-sarjana. 7/10

Penny Dreadful (2006). Joo, huono nimi leffalla, mutta yllättävän älykäs ja kivasti toimiva pikkukauhuilu. Yllättävän hyvin kuvattu ja näytelty, eikä lopetuskaan ottanut päähän. 7/10

Porco Rosso. Kiinnostava miljöö ja maailma tuhlataan pitkälti siihen ettei yhtään mitään tapahdu, kukaan ei opi mitään eikä katsojaa kiinnosta. Paras Ghibli siltikin. 5/10

Predator. No onhan tää klassikko, vähän kun olis vähemmän huonoja one-linereitä ja huonosti näyteltyä ja käsikirjoitettua sotilasmiehistelyä niin olis napakymppi. Nyt vähän huti. 9/10

Predator 2. Ei niin kova kuin ensimmäinen, mutta kivaa scifitoimintaa silti. 8/10

Return of The Living Dead Part 2. Kauhukomedia joka ei ole hauska eikä kauhea. Empä olisi voinut uskoa että on edes mahdollista tehdä näin tylsä zombie-elokuva. 2/10

The Ruins. Eriomainen pieni kauhuleffa, joka pelaa virkistävästi lähes kaikkia genren konventioita vastaan. Jos tää olis ollut eurooppalainen, niin tätä olisi suitsutettu kaikkialla. 8/10

Saksikäsi-Edward. Big Fishin kanssa paras Burton? Kyllä ja kyllä. 9/10

Sam's Lake. Ihan kivoja ideoita (ja uusia kans), muttei loppupeleissä ole läheskään tarpeeksi fiksu tai tyhmä toimiakseen. Pisteet lähinnä vikalle puolituntiselle. 6/10

Saw. Periaatteessa tässä on kaikki kohdallaa, mutkun ei silti toimi mulle niinkuin pitäisi. Tulee yliyrittämisen ja liian tosissaan tekemisen maku. 5/10

Shrooms. Pätevä kauhustelu, joka menee kivasti vasten odotuksia. Aavistuksen hidas, mutta oikein kiva pikku yllättäjä. 7/10

Snakehead Terror. Emmä osaa edes sanoa tästä muuta kuin että Bruce Boxleitner ja silleen tappajakaloja. 3/10

Snatch. Jos olis ilkeä niin sanois vaan että "Ocean's Eleven Lontoo", mut onneks en oo. Hyväint. 8/10

Solstice (2008). Yllättävän pätevä kauhuelementeillä maustettu jännäri, joka olisi ehkä kuitenkin toiminut paremmin ei-teininäyttelijöillä. Oikein oikein viihdyttävä ja toimiva siltikin. 8/10

Sphere - Vieras tulevaisuudesta. Paikoitellen sekavasti eteenpäin köpöttelevä scifipläjäys, jossa on ihan liikaa ideoita yhteen elokuvaan. Ja yrittää kans kovasti olla fiksumpi kuin on. Muuten jees. 6/10

SS Experiment Love Camp. Oli ehkä yllätys että natsivankileiri-eksploitaatio leffa onnistui olemaan pettymys, mutta kun tässä ei ollut tarpeeksi eksploitaatiota (ie. tissejä) ja oli ihan liikaa juonta. Onneksi näitä leffoja on vielä kolme odottamassa. 5/10

Street Fighter. Lähes yhtä nautinnollista tyhmyyttä kuin Double Dragon. Ihan ässä. 1/10

Strippers vs. Zombies. No voihan hyvä luoja sentään, miten noin hyvästä konseptista voi saada näin huonon elokuvan? Helposti näemmä. Lopussa parani aavistuksen. 2/10

Tahraton mieli. Edelleenkin tosi hyvä. Ehkei tosin enää toisella kerralla ihan niin päräyttävä kuin ensimmäisellä. Napakymppi siltikin. 10/10

Terror Train. Ollakseen Jamie Lee Curtisin scream queen-leffa, niin tässä on kyllä ihan liian vähän Jamie Lee Curtista. Pisteet kuitenkin David Copperfieldille ja twistille lopussa. 6/10

Vahakabinetti (House of Wax, 1953). Vähän hupsusti vanhentunut ja 3D-jutut huonosti päälle liimattuja (niinkuin aina), mutta varsin viihdyttävä ja paikoin tosi hyvin toimiva vahakabinettikauhuilu. Remake ja originaali katsomilistalle. 7/10

Walk the Line. Hyvin tehty biopic ihmisestä, jonka elämä ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan kiinnostava. Reese Witherspoon oli ihana. 6/10

Yo-Yo Girl Cop. Nimi tietty kertoo kaiken (jojolla aseistettu tyttöpoliisi mätkii kaikkea mikä liikkuu), mutta että siellä väleissä on ihan toimivaa itsemurhadramaa? Jos olis toiminut vielä vähän paremmin niin olis ollut napakympimpi. 8/10

Ystävät Hämärän Jälkeen. Todellakin paras vampyyrileffa ikinä. Toimii uudestaan ja uudestaan. 10/10 (oli 8/10)