Jysäys 3/2005

Eurooppalaisen sarjakuvan erikoislehti senkun kasvaa. Vuoden kolmas ja käsittääkseni viimeinen numero oli näemmä pärähtänyt ständeille joskus tässä ja pakkohan se oli napata mukaan. Mukava huomata, että lehti alkaa löytämään linjaansa, ja jos kasvava sivumäärä antaa mitään merkkejä niin ilmeisesti myös kuluttajatkin lehden ovat löytäneet.

Alusta asti lehteä seuranneena on pakko myöntää ettei se 2004 ilmestynyt näytenumero mainittavasti lämmittänyt mieltä. Muutama kiinnostava pidempi sarja oli pätkäistiin kesken poikki ja luvattiin jatkoa seuraavassa numerossa (mitä muuten ei ole vieläkään näkynyt). Eikä väleihin työnnetty kakkosluokan huumorisarja ei naurattanut, mutta lehden idea miellytti, joten jatko jäi kiinnostamaan. Nyt tänä vuonna ilmestyneet "oikeat" numerot ovat sitten periaatteessa parantuneet numero numerolta. Sarjakuvista on tullut mielenkiintoisimpia ja niitä tyhmimpiä läppäsarjoja on karsittu. Toppen.

Kolmosnumerosta yllätti heti ensikättelyssä kahdella tavalla, ensinnäkin lehti tuntui paksummalta kuin ennen (yay) ja toiseksi kannesta näytti hämmentävästi tiirailevan takaisin geneerinen animetsubu (nay). Mitäs ihmettä, eurooppalaista sarjakuvaahan tässä piti olla? Päätoimittajan alkupuheenvuorosta kävi onneksi ilmi, että kyseessä onkin ranskalaista pseudomangaa. Mangaa oli jostain syystä toivottu lehteen, mihin ymmärrykseni ei kyllä enää riitä.

Sisällöstä sitten tarkemmin. Lehti alkaa Gradamir "kuka?" Smudjan Vincent ja Van Gogh sarjakuvan ensimmäisellä jaksolla, ja pakko myöntää että diggasin suuresti. Maalauksellinen piirrosjälki viehätti suuresti, varsinkin siinä varioutuja mestareiden maalauksia oli mukava bongata, puhumattakaan niistä mestareista itsestään. Tarinakin oli mukavan viihdyttävä ja jäi kiinnostamaan että miten se tästä kehittyy. Periaatteessa sarja voisi jäädä hassutteluksi ja täysin nokkelan kuvakerronnan varaan, mutta toivon hartaasti että tarinaankin löytyy kiinnostavaa matskua.

Toinen tarina onkin kantta kauhistuttanut ranskalainen pseudomanga, tekijän nimi oli varmaankin pierre ja olettaisin sillä olevan musta baskeri päässään. Parempi varmaan tunnustaa suoraan etten juurikaan välitä mangasta ja pseudomangasta vielä vähemmän, joten olen hyvin puolueellinen tässä asiassa. Liekehtivän ruusun tarina ei oikeastaan lämmittänyt juuri mitenkään, tarina ei tässä vaiheessa tarjonnut oikeastaan mitään uutta, hyvin traditionaalinen sankarin matkan aloitus. Jatkuu kuulemma ensinumerossa, mitä en kyllä juurikaan odota.

Kolmantena oli lyhyt humoristinen tarina lampaasta, mistä ei sen enempää oikeastaan pysty sanoa. Neljäs sitten pidempi tarina Herakleesta ja hänen koirastaan Sokrateesta, joka miellytti. Kiinnostava ote aiheeseen ja mukavan tyylitelty piirrosjälki miellyttivät, pitänee lukea tarina uudestaan myöhemmin josko siinä olisi ollut enemmän tasoja kuin ensilukemalta tuntui. Tarinan pääosassa oli kuitenkin Sokrates, pakkohan siinä on olla jotain filosofista leikkiä enemmänkin. Bonuspisteet suomentajalle oikeaoppisesta Herakles nimen käytöstä, Herculeksia onkin jo ihan liian kauan juoksennellut ympäriinsä.

Kaiken kaikkiaan viihdyttä paketti jälleen. Hieman tietty hämmensi Tikkurilan maalien näkyvä sponsorointi Van Goghissa (ensimmäinen tapaus koskaan Suomessa), mutta kyllä sen tietty kestää jos kyseisen kaltaista herkkua saa sen takia lisääkin lukea.

Linkataan lopuksi vaikka kustantajan (Arktinen Banaani) nettiportaalin.