Arto Peltola - Elliott (Helmikaivos)

Jaahas, mitäköhän tähän osaisi sanoa. Muuta siis kuin, että tämä on samasta kasasta napattu kuin tämä, ilkeyttäni voisinkin vain linkittää tuohon ja antaa sen kertoa tästäkin kirjasta pitkälti kaiken. No ei suinkaan, ihan noin hirvittävästä kirjakalkkunasta ei ole kyse, mutta läheltä liipataan.

Kyseessä on novellikokoelma, jota takakannessa kuvataan sanoin "kokoelma nopeita viiltoja lukijan sydämeen" ja kirjoittajaakin verrataan setelinväärentäjään. Aikamoista kukkua molemmat sanon minä - vaikken ihan oikeasti edes ymmärrä mitä jälkimmäisellä haettiin. Kirjan on ilmeisesti tarkoitus olla purevaa kommentaaria yhteiskunnasta ja traagista henkilökuvausta, mutta kumpaakaan ei välity lukijalle. Eikä välity oikeastaan mitään muutakaan.

Novellien ongelma on oikeastaan hyvin yksinkertainen: ne eivät kerro mitään. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta "novellit" ovat vain keskeneräisiä tunnelma- ja hahmokuvauksia ja niissä muutamassa hieman enemmän novellia muistuttavassa kirjoittaja on lyökin keskenkaiken jarrut pohjaan eikä kerrokaan tarinaa loppuun. Tyylikeinona tämä voisi toimia silloin tällöin, mutta kokoelmaa tällaista ei vain jaksa.

Novelleista ei edes löydy mainittavasti yhteisiä tekijöitä, joka selittäisi miksi nämä ovat samassa kokoelmassa. Arki- ja inhorealistisien novellien sekaan on eksynyt muutama vähemmän realistinen ja ainakin yksi täyttä fantasiaa. En ymmärrä. Osa novelleista tuntuu jotenkin pyrkivän muodostamaan jonkinlaista kokonaisuutta keskenään, mutta mitään järkevää ei siitä seuraa, kunhan heitellään muutama sama nimi ilmaan useammassa novellissa.

Kokoelman kuudestatoista novellista oikestaan vain yksi oli edes jokseenkin onnistunut tarina, muutamasta muusta löytyi jokunen kiinnostava elementti, mutta suurin osa oli vain tyhjänpäiväisiä. Takakannessa monisärmäisiksi luennehditut hahmot eivät oikeastaan olleet kiinnostavia ja hyvin harvoille niistä tapahtui mitään kiinnostavaa.

Okei, Peltolan puolustukseksi voisi sanoa, että toisinkuin aiemmin mainittu kollegansa, hän sentään kirjoittaneen joskus ennenkin - tai edes lukeneen kirjaa. Teksti ei ole mitenkään mainittavan hyvää, mutta luettavaa: sellaista mitä olettaisin työväenopistojen kirjoitustyöpajojen keskimääräisen tason olevan. Novellit ovat sentään lyhyitä ja suhteellisen tiiviitä, joten niillä ei tarvitse pitkään päätään vaivata.

Ilkeästi voisin olettaa näiden novellien olleen jonkin kirjoistuskurssin harjoitustöitä, mutta en pysty käsittämään miksi kukaan haluaisi näitä julkaista kirjana. Eihän näissä ollut yhtään mitään hyvää.

Linkataan lopuksi vielä kustantajan sivuille.