Jaakko Yli-Juonikas - Uudet uhkakuvat (Sammakko)

Pitkästä aikaa sattui luettavaksi kirja jonka kohdalla piti pysähtyä oikein miettimään pitääkö siitä vai ei. Ja se pysähdys jatkuu edelleen. En vaan osaa sanoa onko tämä kirja hyvä vai huono, vaiko kenties en vain ymmärrä.

Kyseessä on kuitenkin Jaakko Yli-Juonikkaan esikoisnovellikokoelma ja kansiliepeessä häntä tituulerataan kääntäjäksi ja elokuvakriitikoksi. Nopea googlaus näyttääkin Yli-Juonikkaan suomentaneen jokusen kirjan Sammakolle, joista ainakin yksi Chomsky löytyi omastakin hyllystä.

Kuten mainitsin, en ole aivan varma ymmärsinkö kokoelman novelleja kunnolla, mutta jokin niissä silti kiehtoi. Yli-Juonikas taiteilee jossain arkirealismin ja ei-niinkään-realismin rajoilla, vatkaten munakkaaseen mukaan kasan hulluutta ja kaikkea mahdollista kadulla vastaantulevaa. Osa novelleista toimiikin hyvin kummallisine elementteineen, mutta osaan en päässyt laisinkaan sisälle.

Suurin osa novelleista alkaa kiitettävän arkirealistisina, mutta jokaisessa tapahtuu jossain välissä käänne hämärämmille sivukaduille. Joskus vasta viimeisessä kappaleessa, jolloin lukija vieroittuu täysin tarinasta. Ilmeisesti harkittua, mutta välillä hyvin raivostuttavaa, ei turpaansa ota edes näin metaforisesti kuin pari kertaa mielellään.

Novelleja sitovat toisiinsa teemallisesti erilaiset uhkatekijät ja kasa hahmoja, jotka ovat tai eivät ole samoja novellista toiseen. Tarinoiden hahmoilla esiintyy samoja nimiä, muun muassa eräs Jaakko Yli-Juonikas, mutta en oikein koskaan päässyt varmuuteen olivatko kyseessä oikeasti samat henkilöhahmot vai vain yksi tarinoiden mielenvikaisuutta ilmentävä tekijä.

Kyllä vain, mielenvikaisuutta hyvinkin. Kirjan takakansi puhuukin aikalaishulluudesta, mikä toisaalta on sopiva termi, mutta toisaalta tuo mieleen turhankin elävästi tamagotchit ja hulahula-vanteet. Tarinoiden maailma ja sisäinen logiikka on kuitenkin välillä niin ymmyrkäistä, että en voi kuin olettaa kertojien olevan enemmän tai vähemmän mielenvikaisia.

Kiehtovia tarinoita kuitenkin, en vain osaa ymmärtää näihin mitään pointtia. Vai oliko pointti nimenomaan siinä ettei yksittäisillä tarinoilla sitä ole? Kokoelmaa pitää katsoa kokonaisuutena? Ehkä. Emmä tiedä. Emmä osaa dissektoida proosaa. (Kirjan kansikin oli muuten jokseenkin ruma.)

Kirjamessujen kahden euron satoa tämäkin.