Jarmo Mäkilä - Daydreamer (Otava)

Mitäköhän tästä osaisi sanoa. Kyseessä on kuvataiteilija Jarmo Mäkilän enemmän tai vähemmän omaelämänkerrannallinen sarjakuva-albumi, jonka nappasin joskus Tarjoustalon (!) alelaarista mukaani. Selasin albumin silloin uutuutta kiiltävänä läpi ja laitoin sarjakuvahyllyyn odottamaan uusinta lukua. Siinä se sitten jökötti ties kuinka monta vuotta, kunnes kyllästyin katselemaan sitä ja päätin lukea sen uudestaan.

Mäkilän kuvataitelijatausta hyökii läpi sarjakuvan kuvista. Kuvat on ilmeisesti maalattu akryyliväreillä, joten niistä paistaa läpi tiukka käsityön ammattitaito, ja paikoitellen albumi on kaunista katseltavaa. Ikävä kyllä paikoitellen mennään metsään, akryylimaalaukset ovat kovin jäykkiä sarjakuviksi, eikä monissa kuvissa ole liikkeen tunnun häivääkään vaikka pitäisi. Moninpaikoin tuntuukin, että katselesi vain maalauksia sarjassa, eikä että lukisi sarjakuvaa.

Sarjakuvan tarinasta en pysty mainitsemaan mitään järkevää, tarina on vain tajunnanvirtaista harhailua ilman sen kummempaa päämäärää tai tarkoitusta. Kunhan heitellään sekavia kuvia ja lainauksia (Danten Jumalaisesta näytelmästä), sotketaan mukaan "helsinkiläisen boheemielämän kulttihahmoja" ja toivotaan lukijan muodostavan päässään näiden välille jotain yhteyksiä. Tämä lukija ei siihen ainakaan pystynyt, mikäli se on edes mahdollista.

Tekisi mieli sanoa ruma sana kuvaamaan kuinka vähän pidin tästä teoksesta, mutta sivistyneenä ihmisenä jätän väliin. Totean vain, että Joulupukki tuo tuhmille lapsille tämän kaltaisia sarjakuvia. En viitsi edes avautua tästä tämän enempää. Hirvittävää kuraa, muutamilla kauniilla kuvilla. Syvällinen niinkuin Matrix Reloaded.