Tähtivaeltajat 4/85 ja 2/03
Kuten taannoin mainitsin, jäi Helsingin kirjamessuilta saaliiksi kirjakasan lisäksi muutama vanha Tähtivaeltaja, mikä osoittautui kerrankin fiksuksi pelimiesliikkeeksi minun puoleltani. Fiksumpi tosin tietty olisi tartuttanut näppeihinsä ainakin pari numeroa vielä.
Itse löysin tieni Tähtivaeltajan(kin) pariin ihan liian myöhään, vasta vuoden 2003 lopuilla vaikka olinkin ollut tietoinen lehden olemassaolosta pidempään. Melkein samaan syssyyn onneksi Toni Jerrman tarjosi Risingshadowin käyttäjille lehteä erikoistarjouksella, jota ei vain pystynyt jättämään väliin, ja nykyään kantaakin postin täti lehden ihan kotiin asti. Ja jatkossakin mikäli se musta on kiinni.
Anyhoo, uudemmassa näistä Tähtivaeltajissa ei sinänsä ole mainittavaa raportoitavaa, lähes tasan tarkkaan samalta lehdeltä tuntuu kuin uudemmatkin numerot. Sivuja tosin taitaa olla jokusen kymmentä vähemmän kuin nykyisellään, mutta turha kai siitä on valittaa kun asia on jo korjattu. Hienoa. Sisältö on sitä taattua Tähtivaeltajaa, mitä nyt parin vuoden historiallisella viiveellä. Jotenkin hassua lukea arvosteluja jo nähdyistä elokuvista ja luetuista kirjoista.
Tähtivaeltaja kahdenkymmenen vuoden takaa onkin sitten huomattavasti jännittävämpi tuttavuus, kun en oikeastaan tiennyt mitä siltä pitäisi odottaa. Ensiselauksella se näytti hämmentävän paljon fanzineltä, mutta historiallinen aspekti kiinnosti niin, että pakko oli rohkaista mieli tarkempaan tutustumiseen.
Cheryl Morganhan luonnehti taannoin Tähtivaeltajaa semiprozineksi, joten ainakin siihen suuntaan on edistytty, mutta vanhasta huokuu enemmän semmoista viehättävää kotikutoisen tekemisen makua. Fanzine tosiaankin. Epäilen aavistuksen löytyisikö nykyisellään Tähtivaeltajasta listaa Johanna Sinisalon lempijuomista...
Ulkoasusta huolimatta sisältö onkin sitten hyvin kiinnostavaa, vaikkakin hieman miten-sen-nyt-sanoisi. Johanna Sinisalon pitkähkö artikkeli muumeista on valaiseva, vaikkakaan näin 90-luvun muumibuumin eläneenä ei minulle siinä ollut juurikaan mitään uutta. Voisikin miettiä että vieläkö nykypäivänä Tähtivaeltajassa näin suuresti muumit otettaisiin esille tai olisiko sille edes mitään tilausta. Hauskaa luettavaa silti.
Lehden kaksi novellia olivat minulle hieman etäisiä, Pekka Virtasen Lämpöä! Lämpöä! oli ajatukseltaan nokkela ja hauskasti kirjoitettu, mutta tarinana jotenkin vaisu ja jännikkeetön. Johanna Sinisalon Kultainen partituuri oli myöskin vuorostaan ehkä tylsintä lukemaani Sinisaloa. Ihan okei tarina, muttei minua jaksanut oikein kiinnostaa.
Muuten sisällössä tuntui olevan huomattavasti sisäpiirin läppää, joka näinkin vanhentuneena ei tuntunut kovin kiinnostavalta. Muutama bändihaastattelu, Alien Sex Fiend ja Iris Flower Group (kuka?), tuntuivat istuvan aika hyvin lehden silloiseen fiilikseen vaikkei niillä mainittavaa tekemistä kait SF:n kanssa ollutkaan. Hauskaa oli myös lista "SF-kirjoista jotka olisi kiva saada suomeksi", joista ei minun silmääni osunut kuin kaksi tai kolme nykyisellään suomennettua teosta.
Joka tapauksessa molemmat lehdet viihdyttivät ja varsinkin 4/85 oli hyvin kiinnostava historiatrippi. Tosiaan kun olisi tajunnut siellä messuilla työntää viimeiset kolikot arpajaisiin ja napata lisää näitä. Ens kerralla sitten.

0 Comments:
Lähetä kommentti
Links to this post:
Luo linkki
<< Home