Heimo Välinen - Suurten jäljillä (MC-Pilot)

Tässäpäs harvinaisen epämiellyttävä kirja, tosin pakko on myöntää että tiesin sen jo kirjaa ostaessani.

Tämä kirja kertoo metsästämisestä, piste. Voisin olettaa, että hyvä kirjoittaja voisi saada metsästämisen kuulostamaan kiinnostavalta ja innostavalta, mutta Välinen ei sitä ole. Kirjassa käydään läpi toistakymmentä metsästysmatkaa ties minne metsästämään ties mitä, eikä yhdestäkään löytynyt mitään mainittavaa sisältöä sen metsästämisen ja matkustamisen lisäksi. Tiedä sitten pitäisikö sitä tästä löytyäkään. Kertoja kyykkii loputtomasti metsässä odotellen riistaansa ja käy läpi isänsä kertomuksia sodasta, lopuksi sitten jonkun kaadettua eläimen mennään majalle, juodaan viinaa ja kerrotaan huonoja vitsejä.

Ilmeisesti jossain vaiheessa kokijoilla on ollut hauskaa näillä retkillä, mutta missään vaiheessa se ei välity lukijalle. Saatan tosin omata jo valmiiksi ihan liikaa antipatioita metsästämiseen, etten vain kykene ymmärtämään mistä suunnasta tätä pitäisi lähestyä. Nyt huomioni kiinnittyi lähinnä hämmästelemään kirjan raottaman maailmankuvan täydellistä vastakkaisuutta omastani.

Kai tällaiselle metsästyskirjallisuudelle riittää lukijoita siinä kansanosassa, josta olen lähinnä kuullut huhuja, sillä en pysty ymmärtämään miksi kukaan metsästystä harrastamaton näitä lukisi. Tai siis kukaan muu metsästämisestä laisinkaan kiinnostunut kuin minä.

Kirjoittajana Välinen ei ole kummoinenkaan, sinänsä mitään hirvittävää vikaa tekstissä ei ollut, mutta ei kyllä mainittavaa hyvääkään. Kait tällaisella tekstillä pääsisi ylioppilaskirjoituksista läpi. Joitain erikoisia valintoja kirjassa tosin on tehty: en jaksa ymmärtää miksi on oleellista liittää kaverin matkakertomukseen tieto siitä missä kirjoittaja oli kun lähetti tekstiviestin haastateltavalleen tiedustellakseen haastattelun mahdollisuutta.

Ulkonäöllisesti kirjassa on paljonkin korjattavaa, mikä tietty kielii vain kirjan omakustanteisuudesta. Typografia on huonoa, leipäteksti pari pistekokoa liian suurta ja käytetyn kirjaisimen kursiivi on käsittämättömin koskaan kohtaamani. Kuvia on paljon, mutta itse koin kuolleiden eläinten vieressä poseeraukset enimmäkseen ahdistaviksi. Ehkä joku muu saa kiksejä suolistetuista hirvenraadoista, mutta minä en.

Oikeastaan en osaa sanoa tästä kirjasta yhtään mitään hyvää, paitsi ehkä negaation kautta. Nyt tiedän ainakin tarkemmin mistä en pidä. Tämä lienee kutakuinkin toinen kirja omistuksessani jonka katoamista en surisi.