Raj Kamal Jha - Sininen päiväpeite (Like)

No niin, pitkästä aikaa ehtii tännekin kirjoittamaan jotakin. Jos tämä olisi blogi normaalissa mielessä niin tässä selittäisin pitkästi ja epäkiinnostavasti kaikki viimeaikojen asiat jotka estivät minua kirjoittamasta tänne. Olkaa onnellisia etten tee sitä, joten on to buisness.

Taannoin tutustuin Naiyer Masudin Kamferin tuoksu-novellikokoelman (Like) kautta itselleni aivan uuteen maailmaan: moderniin intialaiseen kirjallisuuteen. Kokoelma ei toistellut niitä samoja iänikuisia kliseitä Intiasta, mistä olin vain mielissäni. Myöhemmin olin hyvin innoissani kun sattumalta omistukseeni ajautui Raj Kamal Jhan Sininen päiväpeite myöskin Intiasta. Masudin perusteella en tosin osannut laisinkaan varautua tähän.

Sininen päiväpeite kertoo yksinäisestä miehestä, joka kirjoittaa vastasyntyneelle siskon lapselleen itsensä, siskonsa ja heidän perheensä tarinaa. Kuulostaa harvinaisen tylsältä asetelmalta, muttei kuitenkaan ole sitä. Miehen kertomat tarinat ovat kiinnostavia ja voimakkaita, täynnä yksityiskohtia ja outoa tunnelmaa. Tarinat ovat osaltaan raadollisia ja paikoitellen roiseja, mutta alakuloisuudessaan kummallisen levollisia.

Kuten Kamferin tuoksussa, tässäkin kirjassa viehätti erityisesti sen kulttuurisidonnaisuuden puute, oikeastaan mikään ei elementti ei pakottanut tätä kirjaa tapahtumaan nimenomaan Intiassa. Intian eksoottisuudella ei mässäilty länsimaalaisille lukijoille. Viehättävää nähdä intialaista kulttuuria kastimerkkien ja hassunkuristen jumalien lisäksi.

Ei tätäkään kirjaa osaa hehkuttaa sen ansaitsemaa määrää. Käsittämättömän hyvä. Suosittelen.

Olin jo mielessäni valinnut aikaisemmin hehkuttamani Jukka Pakkasen Muuan Jeesuksen parhaaksi kuluneen vuoden aikana lukemani kirjaksi, mutta enää en ole niinkään varma. Tämä kirja pistää Pakkasen teokselle kampoihin kaikilla osa-alueilla. Saa olla jo kirjaimellisesti pään räjäyttävä teos, jos tästä vielä joku aikoo ohitse.