12 helmikuu 2006

Jaspert, Berry & Johnson - Encyclopaedia of Type Faces (Cassell)

Lienen aikaisemminkin kirjoittanut typografiaihastuksestani ja, no, viimeistään tämä kirja varmaan ns. ajaa asian kotiin kaikille. Niin minulle kuin teille oletetuille lukijoilleni.

Kirjan nimihän kertoo kaiken mitä tämä kirja pitää sisällään: ensyklopeediamaisen kokoelman kirjaintyyppejä (l. fonttia), neljä sataa sivua kuvia erilaisista kirjaintyypeistä. Oleellisimmista tyypeistä valotetaan kuvien lisäksi myös taustoja ja esitellään niiden erikoispiirteitä. Kerrassaan käsiä syyhyttävää materiaalia siis.

Huomionarvoista sinällään on, että kirja on alunperin vuodelta 1953 ja tämänkin uusintapainoksen tiedot ovat vuodelta 1970, joten historian lehtien havina on kirjaa lukiessa voimakkaasti mukana. Vaikka sinänsä typografiassa on tapahtunut paljon muutoksia viimeisen 35 vuoden aikana, ovat ne käyttökelpoisimmat fontit leikattu jo vuosikymmeniä sitten. Montaakaan varteen otettavaa kilpailijaa ei ole tainnut vuosiin enää ilmestyä haastamaan Helvetican tai Bembon ykköstiloja. Tai, no, ehkä Arial ja Comic Sans. *kylmiä väreitä*

Vaikka kirjan tietojen iässä on kieltämättä hyvät puolensa, olisi tästä hienoa saada uudempi painos. DTP (desktop publishing) on kuitenkin muuttanut asioita niin paljon, että olisi ihan viihdyttävää nähdä sen tuomat muutokset myös tässä. Ja onhan tuo jotenkin hämmentävää, kun kirjan alussa on pitkä lista siinä olevista virheistä, joita ei kuitenkaan ole viitsitty korjata itse kirjaan. Ei näin.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin oivallinen lähdeteos Markus Itkosen Typografian käsikirjan rinnalle. Tätä on vaikea olla pläräämättä jatkuvasti.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home