Stewart Home - 69 tapaa käyttää kuollutta prinsessaa (Like)

Joskus vuosia sitten lukioikäisenä innoistuin kirjallisuudesta ihan oikeasti (tattis Johanna H.), ja jostain syystä ajauduin käyttämään lukukriteerinäni sitä samaa kuin nykyäänkin: LIKE-tekstiä kirjanselkämyksessä. Koska nuorena pitää kokeilla rajojaan ja pitää järkyttää kanssa eläjiään niin kirjastosta tarttui käteeni aina Liken Hardcore-sarjan kirjoja ja sitä likeltä liippaavia. Kolmen kirjailijan teokset osuivat käteeni useimmiten: Dennis Cooper, joka ällötti; Kathy Acker, jota en ymmärtänyt ja Stewart Home, jota diggailin antaumuksella.

Jokseenkin innostuneena tartuinkin Stewart Homen uusimpaan suomennokseen (vuodelta 2004), aikaisemmat teokset ovat kuitenkin poikkeuksetta päräyttäneet tajuntaani kuin... jokin-toinen-kovasti-päräyttävä-asia. Ikävä kyllä en voi sanoa tämän kirjan lämmittäneen minua erityisesti, tai oikeastaan ollenkaan. En ole muutamaan vuoteen lukenut mitään Homelta, mutta sen mitä muistan lukeneeni oli takuulla parempaa kuin tämä.

Siinä missä vanhemmissa teoksissaan Home kirjoitti katupölynmakuista manifestiaan taiteesta, väkivallasta, seksistä ja enmuistamistä, tässä kirjassa Home kirjoittaa... umm.. en oikein tiedä mitä. Jotain tällä on tekemistä kirjallisuuden kanssa, vaikkakaan en ole täysin varma onko yksikään kirjassa mainituista teoksista oikeasti olemassa, ja nimensä mukaisesti käsittääkseni myös Prinsessa Dianan, mutta ns. pointti jäi minulta saavuttamatta. Home ahtaa kirjan sivut täyteen kirjallisuusviitteitä, joita ei kai olekaan tarkoituskaan ymmärtää, ja loput aikaa ihmissuhteillaan, jolla ei kai ole mitään väliä. En ymmärrä.

Vaikea tätä kirjaa on kenellekään suositella, kun minunkinlaiseni fani jäi tästä näin kylmäksi. Ensi kerralla toivottavasti paremmalla onnella.