09 huhtikuu 2006

Kosmoskynä 4/05

Kosmarin vuoden viimeinen numero tuli hieman myöhässä, mutta eipä tuo haitanne. Ja ymmärtäähän tuon aina kun vapaaehtoisvoimin toimitaan, että viivästyksiä sattuu. Sisältö onneksi on enemmän tai vähemmän kondiksessa.

Lehti starttaa Atonova tapahtuman uutisoinnilla, josta, umm, ei sitten sen enempää. Atoroksi meni Anne Salmiselle ja Tero Niemelle, joiden kirja edelleen odottelee lukemistaan pinossa, mutta oletan osoitteen olleen hyvinkin oikea. Lukemistani muista sijoittuneista novelleista ei juurikaan yksikään muistu nimenperusteella mieleeni. Itseasiassa voittajanovellia lukuunottamatta olen käsittääkseni lukenut sijoittuneista novelleista jokaisen, mutta totta tosiaan yksikään ei juuri kilisyttele kelloja - mitä nyt se Sinisalon ruukkunovelli, josta en muistaakseni erityisesti pitänyt.

Muualla lehti jatkuu noin tuhat sivuisella Star Wreck-artikkelilla, joka varmaankin oli kiinnostavaa elokuvia vähemmän tunteville, minulle tällaisena 'ihan kiva'. Anne Leinosen Käsikirjoituksesta kirjasta-sarja päättyy, ja tällä kertaa käsikirjasta tulee ihan oikeasti kirja. Hyvää matskuu kaikin puolin. Muu lehden sisältö taitaakin olla sitä samaa tuttua, tai no, Natalia Laurila kirjoittaa kolumnin jostain - taino, myönnetään suoraan etten jaksanut edes lukea sitä. Näytti niin kovin kuivalta, sori.

Lehden päättää kolmannen sijan vuoden 2004 Novassa saanut Miina Supisen novelli Alkumereen, joka, tuota, ei ollut hirvittävän hyvä. Oikein missään vaiheessa kirjoitta ei saanut novelliinsa mitään kiinnostavaa sisältöä tai otetta, suurimman osan ajasta mietin lukieassani että onko tämä vain 'nuorten novelli' (niinku nuortenkirjallisuus), johon on liimattu päälle aika löysä scifiteema. Scifi-teema, jossa ei mielestäni tainnut edes olla mitään mainittavan uutta - ainakin kokoajan oli hirveä dejavu-päällä sisällöstä. Ja tietty jo nimensä puolesta tämä assosioitui pahasti tämän kanssa, joten meinasin jo alkaa naurattaa. Ei täysin susi novelli tietenkään, mutta emmä tässä mitään erikoisen kiinnostavaa sisältöä nähnyt.

Hyvä lehti edelleen kuitenkin, 1/06sta odotellessa.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home