09 heinäkuu 2006

Nick Hornby - 31 biisiä (WSOY)

Sivistyksessäni on kaikkien muiden reikien lisäksi myös Nick Hornbyn muotoinen reikä, vaikka periaatteessa ainakin Uskollinen äänentoisto pitäisi olla luettu (ja nähty) jo pelkästään aihepiirin takia. Noh, aloitetaan paikkausliikkeet sitten tästä kirjasta kun sattui osumaan sopivasti eteeni taannoin.

Kirjan pointtihan on hyvin yksinkertainen: Hornby kirjoittaa esseitä rakastamistaan biiseistä. Tunnustuksellisen pop-fanin biisi valinnat ovat vähintäänkin kiinnostavia, listalla ei oikeastaan ole yhtäkään ilmiselvää klassikkobiisiä vaikkakin artisteissa on muutamia kanonisoituja "hyviä artisteja". Biitlesien ja ledtseppeliinien mukaan mahtuu kuitenkin jännitävämpiäkin valintoja, muunmuassa The Avalanches ja Nelly Furtado.

Sinänsähän harva essee kertoo nimenomaan kyseisestä biisistä, kunhan käyttävät niitä temaattisesti hyväkseen. Biisit antavat Hornbylle lähtökohdan kertoa milloin mistäkin, aina neitsyyden menettämisestä, autistiseen poikaansa ja, umm, kesken pois lähtemiseen. Kiinnostavia ajatuksia.

Sinänsähän tätä kirjaa lukieassa ei voi olla miettimättä mitä biisejä itse valitsisi tällaisessa tilanteessa. Pirun vaikeaa se on ainakin. Carcassin Heartwork nyt ainakin, Concord Dawnin Morning Light myös tietenkin... sitten menee jo vaikeammaksi. Varmaan jotain Enyalta... Björkiltä myös varmaan voisi löytää jotain. PMMP:n Matkalaulu olisi aika varma valinta myös. Hmm. Tuomas Salmelan Rymden Dub. High Contrastin Make It Tonight... Red Hot Chili Peppersiltä joku biisi, The Deep Kick? My Lovely Man? I Could Have Lied? Portishead/Massive Attack-akselilta varmaan jotain myös. DJ Shadow? Äh. Vaikea valita biisejä joihin olisi jonkinmoinen suhde, josta saisi vielä kirjoitettua edes jotain. Hatunnosto Hornbylle jo pelkästään kyvystä yrittää tällaista.

Hyvää kesälukemista tämä. Mukavasti meni helteinen kesäpäivä keinussa tämän kanssa.

English summary:
31 songs contains Hornby's essays about pop music. I didn't know Hornby that well before, but now I'm definitely checking atleast Hi Fidelity out. While reading this I really couldn't keep from thinking about which songs I'd choose in similiar situation. Damn, it's hard. Tip of my hat for Hornby for managing to make such chooses.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home