Ellen Lupton - Thinking with Type (Princeton Architectural Press)
Ja taas typografiakirjallisuutta. Pahoittelen tapahtunutta ja varoitan että tätä matskua on tulossa lähiaikoina lisääkin ruodittavaksi. Kannattaa siis pitää silmät kiinni jos ei kiinnosta.
Tätä kirjaa suositeltiin minulle taannoin sen verta arvovaltaiselta tasolta, että en kehdannut jättää ostamatta vaikken ihan suoralta kädeltä ollutkaan kirjan tarpeellisuudesta. Sitä en ole myöskään ihan näin jälkikäteenkään. Mutta eipäs mennä asioiden edelle, vaan kerrotaan noin kappaleessa mistä tässä on kysymys ja sitten jatketaan sitä seuraavassa kappaleessa tästä asiasta. Ehkä, en tiedä, kun en ole kirjoittanut kyseisiä kappaleita vielä.
Luptonin kirja on selvästi typografian oppikirja. Siinä missä aikaisemmin hehkuttamani Bringhurstin Elements of Typographic Style tai Markus Itkosen Typografian käsikirja ovat, eh, käsikirjoja, niin tämä on oppikirja. Lupton käy läpi oleellisen typografiaan ja sen suunnittelemiseen liittyvät asiat selkeästi ja jäsennellysti. Kirja on jaettu kolmeen osaan Letter, Text ja Grid, jotka kukin käy läpi nimensä mukaiset asiat. Lopussa on sitten kasa hyödyllisiä appendiiseja, joista ainakin oikolukumerkinnät olivat minulle täysin uutta asiaa (tosin ei mulla ole mitään käsitystä käytetäänkö näitä Suomessa...)
Kirja on siis edellisessä kappaleessa todettu hyväksi, niin miksi sitten tässä kappaleessa pitäisi sanoa että kirja oli turha? No sen takia kun ei tässä ollut hirveästi uutta asiaa minulle. Hyödyllinen ja näpsäkkä kokonaisuus, mitä voi kyllä ihan varauksetta suositella itse kullekkin asista kiinnostuneelle... mutta itselleni tämä oli vähän liian kevyt jo. Mutta toisaalta kirja oli halpa, joten voitaneen kuitenkin sanoa sen olevan hintansa väärti.
Kivaa matskuu kuitenkin, ei ehkä ihan hehkutuspainostuksensa arvoinen. Boonuspisteet Luptonille oivallisista esimerkeistä, joissa on muutakin kuin maailman taiteen ässäteoksia, mm. oppilastöitä. Suositellaan Itkosen jälkeen seuraavaksi.
English summary:
I have no idea how "oppikirja" translates to english, and I'm too lazy to check, so I'll try to manage without it. Anyway Lupton's book is written definitely for students in mind, it's a well written and well spaced introduction to world of typography. Excellent book, but maybe a little bit too light weight for me. Recommended still for all you foreign people who can't read Markus Itkonen's excellent Typografian käsikirja (Typography handbook).

0 Comments:
Lähetä kommentti
Links to this post:
Luo linkki
<< Home