11 marraskuu 2006

Jari Parantainen - Sissimarkkinointi (Talentum)

Markkinointikirjallisuutta näin välistä, hyvälle alulle päässyt fanilehtikimara jatkunee myöhemmin vasta myöhemmin.

Jos lähtisi näin suoralta kädeltä väittämään sissimarkkinointia markkinoinnin kuumimmaksi kuumuudeksi sitten internetin, niin olisin varmaankin väärässä ja ainakin puoli vuotta ajasta jäljessä. Joten en väitä mitään, mutta myönnän sissimarkkinoinnin kiinnostavuuden. Koska olen kuitenkin laiska, niin jätän termin selittämisen wikipedian massojen harteille. Käykää tutustumassa sieltä perusideoihin, niin mun ei tartte niinku.

Parantaisen kirja on käsittääkseni ensimmäisiä suomalaisia aiheen kirjoja, vaikkakin termi on ollut mestoilla jo toistakymmentä vuotta. Miksi näin on, en tiedä, enkä oikeastaan tiedä onko Parantaisen kirja hirvittävän oleellinen teos. Tai siis tietenkin on, nythän viimeistään jokaikinen markkinoija tietää mitä on sissimarkkinointi ja mihin sitä käytetään. Jäädään odottelemaan mitä kauneuksia on luvassa.

Lukijana jäi kirjasta vähän hämmentynyt olo. Toisaalla jälkimmäinen puolikas kirjasta ei oikeastaan käsittele sissimarkkinointia laisinkaan, vaan yrityksen markkinointia - varsinkin tuotteistamista - yleisemmin. Sanomattakin lienee että ilmeisesti Parantainen on jonkinmoinen tuotteistamisguru. Kirjan olisikin voinut ihan hyvällä mielin jakaa kahtia, tai ainakin fiilata otsikon sisältämään molemmat teoksen sisällöt. Toisessa kädessä sitten hämmentää tekstin välissä vilisevät lainaukset muista teoksista... joita on ihan oikeasti aika paljon. Joku arvostelija jossain lehdessä letkauttikin Parantaisen kirjoittaneen kirjansa lähinnä copypastella. Tihihi, tarkkanäköistä. Onneksi sentään lainaukset ovat oikeasti tarpeellisia, mutta oikeat kirjailijat kai yleensä kirjoittavat lainaukset edes jotenkin auki omaan tekstiinsä.

Piti tässä välissä kertoa jostain hauskoista sissitempauksista, mutta en enää muista yhtäkään ulkoa. Että näin tällä kertaa. Hyviä ne varmaan silti oli.

Yllä olevasta huolimatta kirja on positiivinen kokemus. Se on helppo- ja nopealukuinen ja teksti soljuu oikein mukavasti eteenpäin. Aivan hirvittävän syvällisyyksiin ei mennä, joten kirja onkin lähinnä kiva pikku välipala matkalla kohti uusia haasteita. Ei huono, mutta ei mua harmita etten tullut koskaan tätä ostaneeksi, vaan lainasin kirjastosta. Suositellaan kyseisenlaista toiminta mallia siis muillekkin.

Kirjaa kait markkinointiin jollain sissikampanjalla sillon joskus ilmestyessään, mutta kuka niin vanhoja enää jaksaa muistella.

English summary:
Book about guerilla marketing. Check out the link in the finnish section if you have no idea what guerilla marketing is. Umm, yeah. Interesting concept, some really good campaigns, hopefully it won't get overused in Finland now that this book's been published. God, I hope not.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home