LD50 - Lethal Dose (2003)
Sanotaan se tärkein heti ensimmäisenä: kyllä, Spice Girlsin Mel B näyttelee tässä leffassa. Ja ihan okei näytteleekin, tosin eipä rooli hirvittäviä näyttelijänlahjoja vaadikkaan, mutta eipä toisaalla missään vaiheessa hänen mukanaolonsa häiritse.
Nyt kun kaikkein oleellisin on saatu alta pois, niin voi varmaan sanoa jotain itse leffasta. Umm, joo. Kasa eläinoikeusaktivisteja lähtee pelastamaan kaveriaan mystisestä laboratoriosta. Ja sit niinku tapahtuu asioita. Kauhuleffa asioita. Verta ja niinku kirkumista ja välkkyviä valoja, ja tuota, juonenkäänteitä maybbe. Jossain määrin tää tuntuu 28 päivää myöhemminnin alulta - melkein voisi epäillä että siitä on lainatttu ainakin alkuidea, sattuneista syistä.
Leffaa jos pitäisi lähteä arvottamaan, ja varmaan pitää, niin sanotaan että se oli ok. Mitään ihan hirvittävää vikaa ei näkynyt, mitä nyt silleen erinäisiä tyhmyyksiä juonessa, mutta mitään käsittämättömän vakavaa ei ollut nähtävillä. Ja ei kait kukaan nyt edes oleta että halvassa kauhuleffassa olisi ei-tyhmä juoni? Tyhmien juonien takiahan niitä katsotaan. Leffan keskikohdalla tunnelmaa luotiin jo ihan kivasti, vähän jo hiipi pelästymisen alkuja puseroon. Lopussa tosin leffa sortui omaan näppäryyteensä, tai siis leffa yritti olla näppärä vähän huonoin tuloksin.
Aikasta geneerinen kauhupätkä, jolle voi antaa ihan pieniä plussia brittiläisyydestä. Näyttelijät eivät olleet ihan yhtä selvästi typecastattyjä (onko tälle joko suomennos?) kuin amerikkalaisissa pätkissä, ja musiikki oli vähemmän geneeristä leffasoundträkkk höttöä. Itseasiassa jälkimmäisestä voisi antaa jo vähän isomman plussan.
Ei huono, ei hyvä. Annoin IMDBssä vitosen. (Blogin 100. viesti muuten tämä. Woohoo.)
English summary:
Yeah. Mel B of Spice Girls acts in this movie, and is not bad at all in that. Apart from that this is quite generic cheap horror flick, that gets a couple of small plusses from being british. For some reason british movies seem to in general have somewhat more interesting soundtracks than american movies. Funny that.

0 Comments:
Lähetä kommentti
Links to this post:
Luo linkki
<< Home