Nick Difonzo - Seriously Bad album covers! (New Holland)
Ei näin nimettyä kirjaa voi vaan jättää väliin. Silleen, huonoja levynkansia, siis vinyylilevyjen, eihän nämä nykyisen kärpäsen kakat sovellu kuin lasinalusiksi, ja niinku huutomerkki vielä tittelissä. Ikävä kyllä ihan ei osuttu tämän kohdalla häränsilmään ja aika usein eivät tikat lähteneet edes kädestä.
Tämän kirjan ongelma on hyvin yksinkertainen: läheskään kaikki levyn kannet eivät ole huonoja, oikeastaan muutamia lukuunottamatta ne ovat hyviä. Noin siis näin graafisen suunnittelijan näkökulmasta katsellessa. Suurimman osan kohdalla graafinen suunnittelu on oikeasti ihan älyttömän hyvää ja kiksejä aiheuttavan kaunista ja lopuissakin on yleensä perusasiat kohdallaan. Pari sitten on oikeasti ihan kamalaa, mutta ovat nekin sitten jollain tasolla hellyyttäviä kaikessa amatööriydessään.
Oikeammin tämän kirjan nimi pitäisi olla "Album covers that look somewhat funny because people dressed differently in the past" ja jotain sen sellaista. Levynkansien huumori (joka joskus naurataa, ihan aina ei) perustuu tosiaan lähinnä siihen että ihmiset pukeutuivat nykynormien mukaan hassusti menneisyydessä ja, no, okei, onhan osa näistä levytyksistä kummallisia. "Music to eat pizza by"... joo, sitä minäkin. Osassa ei tietenkään ole oikeasti mitään hauskaa tai huonoa, voi vaan ihmetellä että minkä takia ne ovat tässä mukana.
Viihdyttävä kirja kuitenkin. Soveltuu ainakin 50-60-lukujen design-ideoiden ihailemiseen jos ei muuhun.
English summary:
This book has one quite fundamental problem. Most of the album covers in this book aren't bad at all. They might be dated, but on purely graphic design wise most of them are quite good. Some of them are quite amazing actually. So, yeah. Somewhat amusing book, but I'll be using this for stealing design ideas from the past...

0 Comments:
Lähetä kommentti
Links to this post:
Luo linkki
<< Home