Chuck Palahniuk - Tukehtuminen (Like)

Olen pitkään ollut mielestäni Chuck Palahniuk-afficiado. Okei, Fight Club-leffa ei loppupeleissä lunastanut kaikkia hypen asettamia ennakko-odotuksia, mutta Eloonjäänyt-kirja rokkasi mun maailmaa hyvin. Maku kuitenkin oli hyvä ja innoissani tartuin tähänkin suomennokseen.

Ja sitten myönnetään toisen kappaleen alussa, että kumpa en olisi tarttunut.

Ja kolmannessa kappaleessa kerrotaan jotain juonesta. Umm. Victor Mancini on seksiriippuvainen antisankari joka pokaa tyttöjä vähän jokapuolelta. Sitten äiti on niinku kuolemassa johonkin tautiin ja se ite on töissä niinku jossain historian elävöittämis-jutussa (eli se larppaa). Sit niinku juonta kuljetetaan nykyhetkessä, missä ei oikein tapahdu mitään paitsi (post-)postmodernia angstia, ja niinku lapsuudessa, jossa äiti opettaa lapselleen huvittavia anekdootteja elämästä. Sit niinku kirjan verran veivataan samoja latuja ja lopussa ei tapahdu mitään.

Ihan oikeasti en välittänyt tästä kirjasta. Vaikkakin mun kosketukseni Palahniukiin rajoittuu yllä mainittuihin elokuvaan ja kirjaan, niin silti tämä kirja tuntui vai toistelevan edellisten teemoja ja ehkä jopa hahmoja. Koko kirjan ajan yritettiin olla nokkela, mutta oikein missään vaiheessa se ei ulottunut ainakaan mulle asti. Muutamassa kohdassa ehkä vähän jaksoi kiinnostaa mitä tapahtui, mutta suurimman osan ajasta halusi vain nopeasti päästä loppuun niin voi siirtyä kiinnostavampien kirjojen pariin (pöydällä kuitenkin odotti mm. Finncon-saalis).

Emmä tiedä. Kynnys on nyt hieman korkeampi seuraavana Palahniukiin tarttumiseen. Kai se on vain hyvä asia.

English summary:
I used to consider myself as a Palahniuk-afficiado. I no longer do. 'Choke' really didn't work for me at all. Just boring and uninteresting.

Emmanuel Carrère - Huviretki painajaisiin (Like)

Noin heti kirjan alusta lähtien mulla oli näytävä fiilis että olisin nähnyt tämän kirjan joskus leffana. Tai ainakin alun leffasta, en kuolemaksikaan pystynyt muistamaan mitä muuta siinä tapahtui.

Kirja kertoo en-jaksa-tarkistaa-nimestä, nuoresta lievästi ongelmaisesta pojasta, jonka hiihtoleiri menee niin sanotusti käsille. Käsille menemisestä huolimatta, tätä ei voi oikeastaan kutsua juonikirjaksi, vaan kirjailija pelaa selvästi enemmän tunnelmalla ja pojan päänsisäisen maailman tutkailulla. Pojan pelot ja unet sekoittuvat tosi tapahtumiin ja, noh, tosiaan hyvää ei seuraa.

Teknisesti kirja on oivallinen. Puoleen väliin kirjaa mietin vain että mitä ihmettä leffassa tapahtui ja puolesta välistä sitten en kehdannut laskea kirjaa kädestä kun piti päästä sinne viimeiselle sivulle katsomaan mitä siellä tapahtuu. Carrèren proosa kulkee notkeasti ja, ah, tiiviisti eikä sorru liikaan selittämiseen. Asioita jätetään kertomatta ja lukijalle tulkinnan varaa. Tykkään. Tykkään kovasti.

Lyhyt kirja, ei pysty kirjoittamaan pitkästi. Pitänee tarkistaa leffa joskus kokonaan, tarina periaatteessa tuntuisi sopivan oikein hyvin elokuva muotoon. Suositellaan.

English summary:
French writer Carrère's 'La Classe de neige' (no idea if this has been translated in to english) bugged me for a while, as I'm completely sure that I've seen the beginning of the movie version of this. After the bugging vanished, I was sucked in by the drive of the novel. Superbly paced and written, leaves enough open for the reader to figure out. If only more writers would learn from this. Recommended (it's short!).

Finncon 2006, 19.-20.8.

Finncon-neitseys meni vihdoin ja kivasti menikin. Mehut on edelleen loppu, mutta pitää naputella jotain sähköpaperille kun vielä ovat jotenkuten tuoreessa muistissa.

Lauantai starttasi Risingshadowin miitillä, josta tosin lipesin nopeammin kuin se ehti alkaakaan ja siirryin katsastamaan Rajoilla -teemapaneelia. Jotenkin olisi olettanut että tapahtuman aloitus- ja teemapaneeli olisi vetänyt enemmän väkeä, alkuihmetys tosin tuntui vaivaavan myös paneelin jäseniä. En kuolemaksenikaan muista mistä tässä edes puhuttiin, mutta muistaakseni mukavia kirjallisesti rajattomuudesta. Jotenkin luulen että Jeff VanderMeerin haastattelusta olisi jäänyt sittenkin enemmän käteen.

Jatkoin heräteostoksien kautta tsekkaamaan itsenikin yllätyksekseni Petri Hiltusen (kait) isännöimää Avaruuskorkkari-paneelia, joka kyllä jaksoi huvittaa. Huvitti niin paljon että läheiseltä myyntipöydältä jäi käteen muutama kyseisen sarjakuvan uudelleen julkaisu. Olivat halpoja niinku. Sieltä sitten One fandom? No way!:hin, lähinnä kannustamaan Siniä, ja ihmettelemään ulkomaan elävien englantia. Kiinnostavaa matskua fandomista pohjoismaissa (+Virossa), tosin sen norjalaisen sanomisista en saanut sanaakaan selvää vaikka istuin eturivissä. Halonen-sali noin myöhemminkin osoitti tarvitsevansa kipeästi jonkinlaista äänen toistoa.

Jumalaista paskaa-paneeli veti yllättävän paljon jengiä, arvatenkin nimensä johdosta. Sisältö oli viihdyttävää matskua kritiikin kirjoittamisesta, ei varsinaisesti opettavaista, mutta hirveän hauskaa kuunneltavaa. Syksyn kirjauutuuksia esitellyt esitys olis kyllä lievä pettymys, en tosin tiennyt tarkalleen mitä olisi pitänyt odottaa, mutta luulin sen vetävän vähän enemmän väkeä paikalle. Nyt taisi Jukan ja kirjailijoiden sanat kaikua lähinnä tyhjille penkkiriveille. Sääli. Tosin olihan siellä samaanaikaan kiinnostavaakin matskua tarjolla, johon varmaan minunkin olisi pitänyt sittenkin suunnata...

SF/F Deadly Sins-paneelissa sitten ulkomaan kärkikaarti näytti kyntensä. Kunniavieraskaarti esiintyi kadehdittavan eläväisesti ja rentoutuneesti, siinä missä monet muut olisivat kääntyneet itseihinsä. Kokemus esiintymisestä loisti jokaisesta, pisteet sinne suuntaan. Ja paneelikin oli hyvä, vaikka takarivissä piti korviaan välillä höristellä. Illan Finncon-tarjonnan osaltani päättänyt pervoscifi-paneeli oli sitten sitä toista ääripäätä, pahempaa roskaa en ole juuri eläessäni sattunut kuuntelemaan (paitsi ehkä,.. ks. jäljempänä). Queer-teoria noin muutenkin on mielestäni tyhjänpäiväistä tyhmäilyä, eikä kukaan paneelin jäsenistä saanut koko paneelin aikana suustaan ulos mitään mainittavan kiinnostavaa. Ei näin.

Launtai noin muuten meni kivasti. Väen tungos oli, umm, tunkoisaa, mutta mua ei noin periaatteessa haitannut. Parit myyntipöydät olisi voinut ehkä sijoittaa toisin kulun helpottamiseksi... mutta toisaalta itse ainakin olisin silloin tehnyt pari heräteostosta vähemmän. Illan päättänyt Risingshadow-henkinen hengailu oli kivaa ja sen jatkot vielä mukavammat, jälkimmäisestä aina vaan kiitos asianosallisille. Mikolle kans.

Sunnuntai starttasi sitten liian lyhyiden yöunien jälkeen Robert Jordan on hyvä-paneelilla, joka ei kyllä ollut hirveän hyvä. Ella ja se vanhempi herra hoitivat oman osuutensa hyvin, mutta ne kaksi muuta jäsentä eivät sinne päinkään. Kummankaan suusta ei tuntunut tulevan juuri mitään järkevää ja panelinvetäjä tuntui lukevan kommentinsa suoraan paperilta (vaikkei paperi ilmeisesti ollut mukana). Tylsää. Tästä olisi saanut niin paljon enemmän irti... ihan oikeasti.

EarthSearch: Non-AngloAmerican SF-paneeli oli kiinnostavaa kuultavaa siinä määrin kun siitä mitään kuulin. Aikaisemmin mainittu Halonen-sali oli edelleen huono paikka ja vakavasti äänentoiston tarpeessa. Keskustelu oli periaatteessa kiinnostavaa (hyviä puhujia), mutta loppupeleissä enemmän olisi varmaankin jäänyt käteen "vain" esitelmästä aiheesta. Kärppänä tosin sain haalittua käsiini ilmaiseksi jaetun espanjalaisen scifi-kirjan. Siitä enemmän kun ehdin sen lukemaan.

Media-SF:n päivitys-paneeli oli viihdyttävää kuultavaa, ehkä vähän liiankin, pikkuisen ns. lihaa tähänkin olisi kaivannut. Pointsit paneelinvetäjälle (kuka sitten olitkaan) oikeanlaisesta alustuksesta. Yay. Realismi fantasiakirjallisuudessa-paneeli toimi, panelisteilla oli mukavasti sanottavaa aiheesta ja yleisö oli kerrankin mukavasti mukana. Pointsit myös sinne taas.

Ruoanhankintamatkan jälkeen päädyin itsenikin yllätykseksi ihmettelemään Finncon 30 vuotta: Maailmancon Suomeen?-paneelia, mikä osoittautui kerrassaan viihdyttäväksi vahingoksi. Keskustelu oli kiinnostavaa, ja nyt oikeasti aloin odottamaan myös tulevan vuosien Finnconeja. Hotnäs. Conistelun jälkeen päädyin myöskin itseni yllätykseksi kuuntelemaan Romantiikka tieteiskirjallisuudessa-paneelia, joka viihdytti myös, vaikkakin välillä mentiin rankemmalla kädellä off-topicin puolelle.

Romantiikkapaneelia seurannut Alternative History meets Technology-paneeli oli myöskin sangen viihdyttää loppujenlopuksi. Vähän tylsästi startannut ja lievästi metsäänsuunnannut paneeli saikin uutta puhtia kun panelin vetäjä äkkäsi lähteä selvästi eriraitelle ja paneelin lopussa yleisön avustuksella panelistit saivat aikaan suunnitelman viikinkien avaruuteen viemisiksi (20 ihmistä, 1o vuotta). Hauskaa menoa, panelinvetäjä ns. omisti.

Viikonlopun suurin junaturma tapahtui seuraavaksi. Roimasti myöhässä startannut Xena: Queer or not?-paneeli oli niin käsittämätöntä roinaa, että teki mieli lähteä salista ovet paukkuen. Paneelinvetäjä selvästi tiesi asiasta, mutta ei todellakaan ollut oikea henkilö vetämään tätä (tai mitään) paneelia. Vähäinen keskustelu ei mennyt mihinkään, ja paneelinjäsenet tuntuivat olevan aivan liian isoja sarjan faneja voidakseen kritisoida sarjaa. Ei näin, ei todellakaan näin.

Onneksi kaksi viimeistä paneelia pelastivat tilanteen. Six o'clock sex panel:issa samottiin lievästi samoja polkuja kuin aikaisemmassa romantiikkapaneelissa (toisistaan tietämättä onneksi), mutta keskustelu oli vireää ja kiinnostavaa. Justina Robson esitteli taas puhujanlahjojaan omistamalla paneelia mielinmäärin. Tätä olisi kuunnelut vielä toisenkin tunnin. Finnconin päättänyt Definitiivinen maailmanloppu-paneeli sitten nauratti hirmuisesti ja jätti melkein euforisen olon viikonlopun päätteeksi. Kiitos, kiitos ja kiitos.

Sunnuntai noin yleisesti oli vähemmän ahdas ja kuuma kuin lauantai, mikä oli vain mukavaa.

Noin summa summarum. Vähän harmitti, että lähes koko ohjelmisto oli paneeleja, joiden keskustelu loppui lähes poikkeuksetta kesken vailla sen kummempaa lopputulosta. Ehkäpä olisi ollut syytä antaa kaikille paneeleille puolitoisttuntia aikaa ja karsia sitten vähän ohjelmaa. Muutama aihe olisi soveltunut paljon paremmin esitelmiksi. Joku peräänkuulutti pientä akateemisuutta ja sitä kaipailin minäkin, työssäkäyvä ihminen ei kuitenkaan oikein voi venyä sinne perjantain tutkijapäiville sitä varten. Muuten kaikki oli hienoa ja parasta, olispa ensi 'coni jo huomenna. Tykkäsin, oli kivaa.

English summary:
Finncon is THE finnish science fiction and fantasy convention, and in fact the largest one in Europe. My first time there, and I loved it. Lots of cool programmin, lots of nice people, lots of interesting books to buy. Man, can wait to get to the next one next year. Hot.

Portti 2/2006

Jostain syystä tajusin juuri missanneeni kokonaan Portti 1/2006:sen, pitäisi varmaan oikeasti muistaa joskus tilata tämä lehti niin ei tapahdu uudestaan. Pitänee yrittää napata tuo numero Finnconista mukaan jos löytyy. Enivei, hyvä lehti tämä on jälleen. Tai no, Portista jää jotenkin aina hyvä mieli (kuten Tähtivaeltajasta), vaikka sisältö olisi kuinka tylsää ja yksitoikkoista. Nyt kun tätä lehteä katselee, niin eihän tässä tosiaan ollutkaan mitään maata mullistavan jännittävää sittenkään.


Novelleina taas Portin kisan sijoittuneita (onko tässä lehdessä edes koskaan mitään muuta?). Oskari Rantalan Ilmeet yhdestä seitsemään ei ollut mitenkään kummoinen, ei ajatuksellisesti eikä tekstillisesti. Carita Forsgrenin Fyto ja Ygg lähenteli pätevää, mutta kärsi siitä Portin kisoissa niin tutusta mammuttitaudista: ihan liian pitkä, onneksi muuten oli oikein mukava. Petri Laineen ja Anne Leinosen Kuvat eivät valehtele toimi aika pitkälti miljöön ja kerronnan päällä, idea oli vähän liiankin tuttu muualta. Hannu Rajaniemen Elegia nuorelle hirvelle toimi jonkin aikaa, kunnes hurahti pitkälle takalaittomaksi, kiinnostavia elementtejä tosin. M.G. Soikkelin novellin jätin suosiolla kesken, en vaan tykkää.

Muussa materiaalissa, Irma Hirsjärven artikkeli Fantasiaa lukemassa kertoi lukiolaisille tehdystä yhteispohjoismaisesta fantasian (duh) lukemis (duh)-tutkimuksesta. Kiinnostavia pointteja, vaikka hieman jäin ihmettelemään mihin jäi se toinen lukiolaisille luetettu novelli, sitä ei mainittu artikkelissa sitten ingressin lainkaan. Boris Hurtan bibliofiliatylsäilyt jätin suosiolla lukematta. Arvostelu puolella ei ollut kovinkaan mitään yllättävää, mitä nyt jostain oli livahtanut mukaan roolipeliarvostelu (Parabellum). Kummaa. Ja sarjakuva-arvosteluissa arvostelija (en jaksa tarkistaa nimeä) osoitti tyhmyytensä olemalla useaan kertaan väärässä mielipiteidensä kanssa.

Totta tosiaan, hyvä lehti vaikka sisältö olikin näemmä aika huonoa. En ihan enää ymmärrä itsekkään tätä. Joskohan ensinumerossa olisi taas joku oikeasti tosi hyvä novelli!

English summary:
Yet another finnish science-fiction fanzine. Portti is one of the oldest and definitely one of the biggest in Finland (more or less tied for the first place with Tähtivaeltaja), much more mature and serious than, say, Tähtivaeltaja. Loads of short stories, this time not very good ones though, and bibliofilical and scientific articles. Eventhough nothing in this particular issue is that good, I'm still left with odd satisfaction over it. How can a magazine be bad and still feel this good? Weird.

Ropecon 2006, lauantai 12.8.

Toista kertaa Ropeconissa tänä vuonna, jännäähän sinänsä että nämä molemmat kerrat ovat olleet sen jälkeen kun roolipelaamisesta meni se kaikkein suurin hohto. Onhan se kivaa, mutta emmä kyllä muista ihan oikeasti milloin olen sitä viimeksi tehnyt.

Ylläolevista johtuen olin liikenteessä hieman epävarmana, ohjelmassa ei näyttänyt etukäteen olevan juuri mitään kiinnostavaa ja Dipolikin on paikkana sen verran epämiellyttävä etten jaksanut uskoa kovinkaan pitkään paikalla viihtyväni. Mutta kun kerran tuli luvattua, niin pakkohan se oli paikalle vääntyä ja yrittää viihtyä pääsylipun hinnan verran. Yllätyksekseni kivaa olikin, vaikkakin mestoilla oli ihan liikaa jotain fantasianörttejä jostain nettisaitilta.

Pelattua ei tullut tänä vuonna laisinkaan ja periaatteessa se kaikkein roolipelipainotteisin ohjelmisto tuli skipattua. Ei vanha vain jaksa, juoskoot nuoremmat keppien perässä kun kerta jaksavat. Tsekattu ohjelma olikin sitä puhepuolta, jota yllätyksekseni löytyi ihan kivasti vaikka ensin näytti köyhemmältä.

Jukka Halme & co:n Lentävät autot ja rakettireput-paneeli oli oikein viihdyttävää seurattavaa, vaikka jäikin lopusta ehkä hieman Finncon-puffiksi. Hauskaa läppää, johon olisi ehkä kaivannut ihan piskuisen diipimpää paneutumista paikoitellen, mutta toisaalta pitää muistaa ettei kyseisessä tapahtumassa sellaiselle varmaan olisi kovinkaan suurta tilausta. Pitänee yrittää ehtiä Finnconissa tsekkaamaan jatko-osa, josko siellä sitten sitä diipimpää matskua myös.

En-muista-nimeä:n Tulevaa tutkimassa-esitelmä kärsi huomattavasti tapahtumapaikasta. Viereisen salin roolipelisessioiden ääni peitti pahasti esiintyjän ääntä jo puolessa väliä salia, voin vain kuvitella kuuluiko taakse yhtään mitään. Ihan okei-tyyppinen alustus tulevaisuuden ennustamiseen ja tekniikoihin, vaikkakin vähän turhan usein esitelmöijän suusta kuului "En kyllä tiedä..."

Star Wreck-paneeli sitten räjäytti varmaan potin aika monelle ihmiselle. Jäbät osaa esiintyä, ja varsinkin ohjaaja Timo Vuorensolan habituksessa oli jotain hyvin jarisarasvuota. Ottivat yleisönsä niin sanotusti. Esityksen aiheina oli yhteisöllinen elokuvanteko (jonka pointti jäi kyllä hakoteille, mutta ei haitannut), Star Wreck-roolipeli (jonka ostin kun saivat sen kuulostamaan hauskalta) ja uusin Star Wreck-dvd. Hauskaa läppää, pahus vaan etten ehtinyt jäädä kuuntelemaan livekommenttiraitaa leffaan.

Jaakko Stenrosin Homoseksuaalisuus roolipeleissä-esitelmä lopetti oman Ropeconini (siis myöhäisen ajankohtansa takia, eikä niinkään laatunsa takia). Kiinnostavaa matskua Jaakko heitti ilmoille, eniten ehkä yllätti se ettei asiasta ole tehty minkäänlaista tutkimusta aikaisemmin. Sinänsähän esitys oli lähinnä vain katsaus homoviittauksiin roolipeleissä, jotka olivat kyllä surullista kuultavaa. Nättejä vanpyyreitä Vampiressa ja parit homppelihahmot jossain lisäosan lisäosan nurkassa. Toisaalta, roolipelit ja roolipelaajat ovat kuitenkin sen verran konservativisia, ettei yllätä oikeastaan. Onneksi sentään sain vahvistusta käsitykselleni että Anne Rice on kaiken pahan alku ja juuri. Tästä aiheesta voisi ottaa enemmänkin infoa vastaan, kunhan pidetään ne höpönlöpö queer-teoriat erossa tästä.

Kaiken kaikkiaan oli siistiä puheohjelmaa, jengiä tuntui olevan vähemmän kuin viime vuonna, Dipoli on edelleen tyhmä paikka, suurin osa cosplay jengistä on täysin vailla mielikuvitusta tai tyylitajua, ja jotain sellasta. Ensi vuonna ehkä uudestaan, jos ohjelma näyttää paremmalta. Miinuspisteet sille maailman-loppu-retardille jonka vitsi ei jaksanut naurattaa vakavamman ohjelman yhteydessä.

English summary:
Ropecon is the biggest finnish gaming convention. Three days of roleplaying, table top gaming, panels and teenagers in anime-costumes. I wasn't perfectly sure if I was going to enjoy this years 'con at all, but I had promised to enough people that I'll be there.. so I had to be there. Happily, everything worked out nicely. I was able to find enough interesting panels and lectures to keep myself occupied, so I didn't have to stand the cosplay-crowd all the time. Fun, maybe again next year.

Robert Bringhurst - The Elements of Typographic Style (Version 3.1) (H&M Publishers)

Olen varmaan jo ihan tarpeeksi paljon lässyttänyt typografisista mieltymyksistäni ja kommentoinut ihan tarpeeksi monta kertaa fonttivalintoja milloin missäkin yhteydessä. Tähän kirjaan sitten kulminoituu kaikki se fiilistely ja hehkutus ja ihastuminen mitä koen päivittäisessä elämässäni. Eräskin nimeltämainitsematon tamperelainen on jo korviaan myöten mun typografia-läppiä ja kutakuinkin valmis läpsimään turpaan aina kun avaan suuni.

The Elements... on kutakuinkin definitiivisin kirjan typografiasta. Tässä on kutakuinkin kaikki mitä tarvitsee typografiasta tietää, niin paljon kaikkea oleellista ja hienoa etten osaa edes summata kirjan sisältöä tähän. Historia, erilaiset kirjainmerkistöt, erilaiset kirjaimet. Ihan kaikki. Ihastuttava määrä sanastoa, fonttiesittelyitä, merkkiesittelyjä (käsi ilmaan kuka tietää mitä '¤' merkitsee?).

Periaatteessa voisi sanoa, että tämä on laajennettu versio Markus Itkosen Typografian käsikirjasta, joka on parasta mitä tältä saralta löytyy suomeksi. Sattuneista syistä Itkosen kirja on päivittäiseen käyttöön huomattavasti kurrantimpi, ja ehkä ihan vähän helpommin lähestyttävä, mutta vaikea on käsittää miten pystyin elämään neljännesvuosisadan ilman tätä kirjaa. Kunniapaikalle hyllyyn, minnes muualle.

Turha varmaan edes sanoa että kirja on pirun kaunis myös katsella. Ja tuntuu hyvältä sormissa. Typografia on käsittämättömän hiottua, kuten tällaiselta kirjalta voi vain odottaa, ja teksti soljuu eteenpäin sivuilla kivuttomasti. Pirun tarkkaa työtä sanommä. Ja paperivalinnat, huhhuh, jälleen kerran huomaa miten paljon tuommoiset harkitut yksityiskohdat tuovat lukukokemukseen lisänautintoa. Ihan eri levelillä mennään kuin näissä bulkkipapereissa, joille kotimaiset kirjan tupataan painaa. Ammattitaito, sitä ei voi feikata.

Taidan olla rakastanut. Tai itseasiassa olen mitä varmimmin rakastunut. Tähän kirjaan nimittäin, ja varmaan ihan piskuisen myös sen kirjoittajaan. Täydet pisteet.

English summary:
I love this book.

Willem Elsschot - Juusto (Basam Books)

Mitäköhän tästä kirjasta taas sanoisi. Kovin vaikeaa.

Willem Elsschot on kuulemma kovinta mitä Belgian kirjallisuudella on maailmankirjallisuudelle antaa, jos näin on oikeasti niin... no, eipä paljon suomalaisena ole Belgian kirjallisuudella varaa naureskella. Tämän kirjan perusteella en välttämättä ihan kätsännyt vielä mikä Ellschotissa on muka kaikkein kovinta, perustelut jatkuvat alempana.

Juusto kertoo periaatteessa ihan kiinnostavan tarinan. Konttorirotta Frans Laarmansille tarjotaan mahdollisuus takoa rahaa ilmasta ryhtymällä hollantilaisen juuston myyntiedustajaksi Belgiassa. Yllättäen rahanvuolenta ei olekaan niin helppoa kuin pitäisi ja hilarity ensues. Paitsi että ei ensuoi. Kirjan ongelma on oikeastaan siinä ettei se ole huumoriksi kovinkaan hauskaa tai purevaa, eikä se toisaalta anna tarttumapintaa tarpeeksi että tarinaa voisi lukea draamana. Tällaisenään se on vain ihan kivaa. Ei huonoa, muttei hyvääkään. Neutraalia.

Neutraalia on muutekin kirjan kohdalla hyvä termi. Elsschot kirjoittaa hyvin säästeliäästi, kielikuvia säästellään ja kuvailu on hyvin pintapuolista. Sinänsähän siinä ei ole mitään vikaa, itseasissa hyvinkin monet kirjoittajat voisivat ottaa Elsschotista oppia tämän suhteen, mutta jotenkin tällä kertaa sen takia kirja jättää kylmäksi. Kirja ei vain oikein sytytä missään välissä. Tietenkin päinvastoin kaikkea logiikkaa, kirjailijan jälkisanat ovat silkkaa ajatuksenvirta metaforaa ilman mitään häntää. Onhan siinä kiva kontrasti itse kirjaan, mutta jotain rajaa silti.

File under: ihan kiva. Empä osaa suositella. Boonukset hienosta fonttivalinnasta tekstiin.

English summary:
Willem Elsschot is supposedly one of the most important writers from Belgium. Based on this book ('Kaas' or 'Cheese'), I really can't see why... unless Belgian literature is even sadder state than Finnish. This book left me cold, I really couldn't relate to the text. For a supposedly amusing book, it wasn't really funny at all. For a supposedly tragic book, it didn't really make me feel bad for the characters. Interesting at times, but very very bland in the end. Meh.