Helsingin kirjamessut 29.10.2006

Kirjamessut taas. Scifisunnuntailla ja aikamoisella ryysiksellä mentiin.

Kustantajien ja muiden pöydiltä jäi käteen mukava ja kiinnostava kasa kirjoja pikku rahalla. Niistä tarkemmin kun ehdin niitä oikeasti lukemaan. Kirjojen lisäksi Helsingin scifi-seurojen ständillä tuhlasin pikkurahoja arpajaisiin ja sain himoitsemiani vanhoja Tähtivaeltajia.. ja yhden Marvinin.

Katri Vala-lavalle oli taas ängetty kasa scifi- ja fantasiahenkistä ohjelmaa. Mikä oli ihan mukavaa kuunneltavaa taas, vaikkeikaan mitään elämää suurempaa ollutkaan.

Ohjelma starttasi Leena Krohnin puheella Mihin fantasiaa tarvitaa?, joka kuulosti ihan kiinnostavalta, vaikkakaan ei jaksanut pitää kiinnostustani kovinkaan pitkään. Leena Krohn ei välttämättä kuitenkaan ole hirvittävän kiinnostava esiintyjä (esiintymis mielessä siis).

Kirjaansa esitellyt Steve Aylett puhui ihan kiinnostavia, ja pitänee varmaan tsekata kirja joskus vastaantullessa. Jan Hlinovskyn vetämä uuskumma-paneeli valui myöskin kiinnostava lokeroon, vaikkei siinä oikein mitään uutta taaskaan tullut. Voitaisko kohta alkaa puhumaan vaikka siitä romanttisesta fantasiasta kun uuskumma alkaa olla koluttu?

Kuvastaja-palkinto (Tolkien seuran parhaan fantasiakirjan palkinto) meni Jyrki Vainoselle, joka tuntuu ainakin ajatuksena kiinnostavalta ja oikealta kohteelta, vaikken Vainosta ole ihan hirvittävästi ehtinyt lukemaan. Tarkistuslistalle menee hänkin.

Pasi Ilmari Jääskeläisen haastattelu oli kiinnostava, vaikkei ihan hirvittävästi uusia asioita kertonutkaan. Uusia asioita minulle siis, vaikkakin tuli tunne että pitäisi varmaan lukea Pasin blogia aktiivisemmin. Pasia seuranneen Anu Holopaisen haastattelun missasin, en kait käsittääkseni kuulu Anun kohdeyleisöön.

J. Pekka Mäkelän haastattelu toisaalta tuli kuunneltu tarkkaan, ja taas alkoi Alshain kiinnostamaan vähän enemmän. Pitänee laittaa listoille sekin. Toni (Jerrman) kyseli fiksuja, ja taisi olla haastateltavankin mielestä parempi tilanne kuin se Finnconin vastaava... mistä muistaakseni oli jäänyt vähän nihkeä olo J. Pekalle.

Sisätön Vesan Suomalainen tieteis- ja fantasiakirjallisuus-luento oli hyvin kiinnostavaa kuultavaa. Saman kun saisi pidempänä jossain vähän mielekkäämmässä ympäristössä, kiitos. Viimeinen paneeli oli viimeinen paneeli, en muista siitä oikein mitään. En kyllä tiedä miksi.

Jälkikäteen pulpahti mieleen, että scifisunnuntai on aikasta omituinen sekasikiö. Periaatteessa ollaan isossa tapahtumassa ja pitäisi puhua yleisellä tasolla asioista, mutta toisaalta mun silmiini iso osa yleisöstä kuitenkin oli sitä samaa SF-jengiä. Eli, ehkä, jotain, emmä tiedä. Ei kai tässä ole mitään ongelmaa sittenkään.

Kivaa oli kuitenkin.

English summary:
Helsinki book fair. Picked up a nice stack of really cheap books. Some science fiction & fantasy related programming on one of the stages. Interesting stuff that.

Font 005

Font on ilmainen fonttilehti Fontshopilta. Edellisessä lauseessa ei varmaan olisi voinut paljon useammin font-sanaa sanoa. Tuntui melkein smurffaamiselta kirjoittaa tuo... No jokatapauksessa, muutaman kerran vuodessa ilmestyvän lehden voi tilata ilmaiseksi Fontshopin sivuilta. Ilmaisuus tietenkin käytännössä tarkoittaa sitä että ihan oikeasti tämä on vain Fontshopin mainoskatalogi, mutta toisaalta kyseessä on kuitenkin ilmainen fonttilehti. Woo hoo.

Pääosa lehden sisällöstä menee siis uusien ja vähän vähemmän uusien fonttien esittelemiseen. Uusista tuttavuuksista Zanzibar oli kiinnostavimpia. Eihän tuota fonttia varmaan koskaan tule mihinkään käyttäneeksi, mutta pirun jännittävältä se kyllä näyttää. Muutama muukin oikeasti tosi kiinnostava tapaus oli, mutta jäivät kuitenkin kauas Zanzibarin oudon viehätyksen taakse.

Ei-fonttimainos sisältönä oli artikkeli graffiteista noin niinkuin typografia näkökulmasta, joka tosin jäi vähän ehkä vajaaksi. Olisin kaivannut ehkä pientä katsausta nykyisiin graffitti-fontteihin, kai OpenType on tuonut niihin jotain eloa? Toisena isompana juttuna oli Marian Bantjesin kriittinen arvio aakkosista, joka oli kyllä kiherryttävää luettavaa. Voikin vain miettiä että kuinka erilaista kirjoittaminen olisikaan jos aakkoset olisi suunniteltu design-näkökulmasta. En osaa päättää tosin että olisiko se maailman hienointa vai ihan hirvittävää...

Jokatapauksessa, hyvää matskua hintaansa nähden. Ja hintahan oli 0 euroa. Et niinku. Yay.

English summary:
Free font magazine from Fontshop. Let me repeat: free font magazine. And third time for the people in the back of the classroom: free magazine. That's pretty much it really. The link to order is above in the finnish section. The other link is to probably the most inspiring font in the magazine. Totally unusable most of the time, but very cool looking.

Jadesoturi (2006)

Vuoden hypetetyin suomalaisleffa on sitten nähty. Hypetetyin on tietty vähän tyhmästi sanottu, kun eihän Suomessa hypetetä kotimaisia leffoja. Paitsi sitä yhtä viime vuotista ja sitä sen seuraajaa.

Leffasta puhuttaessa mainitaan aina kaksi asiaa: suomalaisuus ja kung fu. Leffan nähtyään voikin käydä spekuloimaan molempia asioita, kumpikin on kuitenkin loppupeleissä aika haparoivaa. Aloitetaan siitä itsestään selvemmästä: leffassa on ihan naurettavan vähän kung fua. Pari hätäistä läpsimiskohtausta ei kyllä ainakaan mua vakuuttanut, mutta varmaan joku muu.

Suomalaisuuden puute on sitten vaikeammin selitettävissä, olen itsekin vähän ongelmissa tän kanssa. Kansallisrunollisesta tarinastaan huolimatta, leffa ei tunnu suomalaiselta. Toki se tuntuu suomalaiselta elokuvalta, mutta suomalaiselta se ei vain tunnu. Isoin ongelma on melkeimpä ulkokohtaukset, jotka ainakin kaupungissa on kuvattu Virossa. Ja se näkyy selvästi. Liiankin selvästi ja ärsyttävän selvästi. Leffan lopussa tekijät eivät ole enää edes jaksaneet yrittää ja kuvissa näkyy selvästi vääränlaiset liikennemerkit ja rekisterikilvet. Muutenkin Kalevala-fiilistelyjä lukuunottamatta leffassa ei ole mitään oikeasti suomalaista.

Äh, emmä jaksa edes avautua kaikesta siitä tyhmästä mikä tässä leffassa on vialla. Eiköhän kukin näe ongelmat ihan omin silmin, jos tätä erehtyy katsomaan. Niinno, eihän leffa ihan täysin susi ole, silloin tällöin visuaalinen puoli oli kunnossa - lähinnä lavastuksen ja muutamien pienempien efektien puolesta. Isommissa efektikohtauksissa sattui silmiin, varsinkin siellä suolla. Hurr, ihan väärät asiat pelotti siinä kohtauksessa. Dialogi nauratti parissa kohdassa, en tosin tiedä oliko se tahallista vai ei. Juonikaan ei ollut niin kamalan väkinäinen kuin pelkäsin.

Oikeastaan melkein tekisi mieleni avautua tämän leffan tiimoilta laajemmasta asiasta: suomalaisesta kansanperinteestä populaarikulttuurissa. Jää kyllä lyhyeksi kun en tiedä aiheesta juuri mitään, mutta näin niinkuin populaarikulttuurin harrastajana on alkanut kaivelemaan miksei suomalainen kansanperinne näy missään? Viime aikoina on näkynyt muutamia yrityksiä, joten ehkä jotain muutosta on tapahtumassa.

Viittaamani uudet yritykset ovat lähinnä tämä elokuva, se ruotsalaisten tekemä näkki-manga, Johanna Sinisalon Sankarit sekä Aino-jäätelön ja Polar-juuston mainonta. Aika hissua kyllä. Kahteen ensimmäiseen on ilmeisesti pitänyt sekoittaa mukaan Aasiaa että on kehdattu koskea Kalevalaan, mikä on jotenkin nurinkurista. Eikö Kalevalasta saisi sellaisenaan irti jo toimintaelokuvaa tai paria? Niinku ihan oikeesti?

Sinisalon Sankarit oli tietty ihan hyvä yritys, mutta jotenkin tuntuu näin jälkikäteen että se on jäänyt ihan sen esikoisen jalkoihin. Empä muista koskaan keskustelleeni Sankareista missään yhteydessä, toisinkuin siitä peikkokirjasta. (Joojoo, siinäkin oli kansanperinnettä sotkettu mukaan.)

Mainonnassa on sitten jälleen kerran onnistuttu jotenkin löytämään se juttu. Aino-jäätelössä on päästetty copy irti ja hän on runoillut ihan pätskyä kalevalahkoa mainoksiin. Ja Polar-juuston televisiospoteissa on jotenkin onnistuttu löytämään Kalevala-henki noin niinkuin oikeasti. Oon jo pitkään miettinytkin että miksei kukaan tee leffaa joka näyttäisi niiltä? Niinku ihan oikeesti?

Mutta joo, voisko joku tuoda Kalevalan oikeesti mukaan nyky-Suomeen? Niinku ihan oikeesti? Pliis?

Ps. Voisko joku selittää mitä tekemistä tän leffan nimellä on tän leffan kanssa? Aika vähänlaisesti oli jadea sekä sotureita löydettävissä. Oliskohan nyt menty silleen niinku takapuoli edellä puuhun ja ensin keksitty vetävä nimi leffalle ja sitten yritetty miettiä siihen joku tarina?

English summary:
Jade warrior is a finnish kung fu movie. That's everything there is to be excited about this. The movie just isn't very good. Man, I don't even want to bother complaining about this movie anymore. To quote a friend of mine: Meh!

Jukka Halme (toim.) Uuskummaa? Modernin fantasian antologia

Tätä kirjaa on odotettu nyt sitten tuollaiset kaksi ja puoli vuotta ainakin. Taino, ei välttämättä juuri tätä nimenomaista kirjaa, mutta jotain tällaista kirjaa ainakin. Siitä Jukka Halmeen lähes-legendaarisesti uuskumma-artikkelista lähtien. Kutitteli kivasti mielenkiintoa ja ajan myötä tarjotut maistiaiset ovat vain lisänneet janoa.

Kirjaan on koottu noin kutakuinkin kaikki tämän uuskumman keskeiset kirjoittajat: Jeff VanderMeer, Kelly Link, China Miéville ja niin edespäin, unohtamatta muutamaa vähemmän ilmiselvää valintaa. Kokoelman novellit ovat takuu kummaisia ja uusia.

Sanotaan nyt kuitenkin ihan suoraan alkuun, että jokainen kokoelman novelleista oli aivan käsittämättömän hyvä. Oikeastaan muuta ei varmaan tarvitsisi enää sanoakkaan, mutta jatkanen silti vielä pari kappaletta ainakin. Jokainen kirjoittaja tutkailee maailmaa ja kirjoittamistaan omista lähtökohdistaan, eikä tekstien välille voi oikein vetää mitään loogisia yhteneväisyyksiä. Jos olisin ilkeä ja tuhma niin voisin alkaa epäilemään että uuskumma on kirjallisuuden trip hop, jonka alle vain markkinointitarkoituksissa lyödään kasa kirjoittajia. Mutta en ole tuhma ja ilkeä, vaan oikeasti ihan kiltti. Eli uuskumma ei ole trip hop. Voitte lopetta hyperventiloinnin.

Alunperin olin aikeissa analysoida tässä kaikki kokoelman novellit ja arvottaa ne keskenään järjestykseen, mutta sitten alkoi laiskottaa ja tajusin lisäksi etten kuitenkaan saisi laitettua novelleja mihinkään järjestykseen. Joten lainaan itseäni tuolta aikaisemmalta ja sanon vain että kaikki novellit ovat käsittämättömän hyviä. (China Miévillen novelli oli ehkä ihan piskuisen pettymys sen kaiken hehkutuksen jälkeen. Mutta niinku hyvä silti.)

Suositellaan niinku mammografiaa. (Aijooja Aallon Ninnin kansi kuvaa piti kehua, se o hiano.)

English summary:
A collection of "new weird" fantasy. Excellent short stories from Jeff VanderMeer, Kelly Link and such modern masters of speculative fiction. Amazing stuff.

Ihmesarja 8: Ryhmä-X

Ja nämä jatkuvat.

Tällä kertaa siis Ihmesarjaillaan Claremontin ja Cockrumin Ryhmä-x:n parissa. Aikaisemminhan näitä klassikohkoja Claremontin Ryhmis juttuja on julkaistu jo... en jaksa nousta tarkistaakseni kuinka monta pokkaria. Ainakin kaksi, ehkä kolme. Cockrum ei ole artistina mikään johnbyrne, mutta matsku vielä ei sentään saa lukiessa valumaan verta silmistä.

Tarinoina nämä ovat vähemmän legendaarisia juttuja kuin aikaisemmin nähdyt Pimeät Feeniksit ja ties mitkä muut, mutta eivät nämä niihin verrattuna mitenkään metreittän jää jälkeen. Taso on samaa, kierrokset vain vähän pienemmällä. Ihan totta jos puhutaan, niin kyllähän nämä ovat välillä ihan hirvittävän herttaista höpsöttelyä - vaikka yritettäisiin olla synkkiä ja vakavia. Claremontin tekstit ovat aikasta jähmeitä ja täynnä tahattoman koomista infodumppausta ja ties mitä turhan päiväistä ekspositiodialogia. Toisaalla Claremontin myöhempään tuotantoon verrattuna hänen tekstinsä on hämmentävän tiivistä, paikoitellen ärsyttävyyteen asti. Osa sivuista on ahdettu niin täyteen tapahtumia, että tekee melkein pahaa.

Onhan nämä loppupeleissä silkkaa saippuaa. Jengiä paahtaa sisään ja ulos kuin rullaportaissa ja juoni kiemurtelee ympäri ämpäri samaa vauhtia. Jos Kylmä rinki oli saippuaoopperaa miehille, niin Ryhmä-X on saippuaoopperaa pojille. (Noh, kaikki supersankarisarjakuvat on sitä. Eri ikäisille pojille vaan.) Hyvää ja viihdyttävää settiä kuitenkin, ainakin tällaita vanhaa Ryhmis-fania jaksaa lämmittää.

(Ihmesarja 7 odottelee hyllyssä että jaksaisin joskus lukea sen kunnolla. Hämähäkkimies on vaan jotenkin niin tylsä ettei oo jaksanut kiinnostaa pahemmin. But fear not, it's coming someday! Someday! Someday! (Se oli kaiku.))

English summary:
Third or so collection of old Claremont era X-men comics. Fun stuff this. Not as legendary as the old Claremont/Byrne-things, but good still. At times the dialogue is unintentionally funny, and the exposition overflow is just, well, overflowing. More or less soap opera for the children. Recommended still!

Frank Cray - Kielletty ajosuunta (Like)

Today I feels like an ilonpilajaa, joten aloitetaan heti kertomalla että Frank Cray on oikeasti pseudonyymi. Suomalaisen kirjoittajan pseudonyymi, joka yrittää kivenkovaan väittää olevansa amerikkalainen ja asuvansa Pietarissa. Kovaksi keitetty amerikkalaisdekkari onkin siis vain suomalainen pastissa oikeasta. Ja se olikin loppupeleissä kiinnostavin asia tässä kirjassa.

Tarina kertoo, mistäpä muustakaan, kuin newyorkilaisesta rikospoliisista jolla menee vähän huonosti elämässä ja samaan aikaan sarjamurhaaja sarjamurhaa ihmisiä kaduilla. Eli harvinaisen omaperäisestä ja tuoreesta kirjasta on siis kyse. Kirjoittaja välttää kuin kettu kaikki genren konventiot ja hiihtää omia latujaan niin ettei meinaa pysyä kartalla laisinkaan. Tai siis ei, ei todellakaan ei. Ei tässä ole tarinallisesti kuin kliseitä ja lisää kliseitä.

Kielellisesti kirja on joku neroutta tai hirvittävää roskaa, en ole ihan varma että kumpaa. Periaatteessa teksti on täynnä kömpelöitä käännöskukkasia, mikä tietenkin on hämmentävää sillä kirja on kirjoitettu suomeksi. Joko kirjoittaja siis ei hallitse suomenkieltä tai hän on tarkoituksella kirjoittanut kirjansa kuin se olisi huonosti käännetty englannista. Jotenkin tosin hiipii puseroon pieni epäilys, että kyse olisi tuosta ensimmäisestä vaihtoehdosta.

Ihan oikeasti kiinnostavinta tässä kirjassa on tuo pseudonyymihuijausaspekti. Onneksi tämä on sentään lyhyt ja helppolukuinen, montaa tuntia ei tähän tarvinnut hukata elämäänsä. Kiinnostava ilmiö, ei kiinnostava kirja.

English summary:
Frank Cray is a pseudonym for finnish writer whose name I can't really care to dig up. Kielletty ajosuunta (supposedly translated from the original "Wrong Turn") tells a story about a New Yorker cop struggling with his own problems and a serial killer serial killing in the streets, or something like that. Storywise this is just crap, but the whole pseudonym-trickery was slightly amusing.

Natalie Zemon Davis - Martin Guerren paluu (Gaudeamus)

Takakansi kertoo että tämä kirja on "modernin sosiaalihistorian merkittävä klassikko ja mikrohistoriallisen tutkimuksen kulmakiviä". Aika fiinejä sanoja on saatu mukaan, mutta onhan tuosa yhtä sun toista pointin kaltaista. Tosin on pakko myöntää etten ole ihan varma mitä ihmettä on mikrohistoriallisuus, mutta kuulostaa eri jännältä.

Martin Guerren paluu noin lyhyesti kertoo Martin Guerresta (duh) joka palaa (duh) takaisin kotiinsa monien vuosien poissaolon jälkeen. Kiinnostavaksi asian tekee se, että kotiin oli palannut jo yksi kappale Martin Guerreja paria vuotta aikaisemmin. Ja siitäkös soppa syntyi. 1500-luvun Ranskassa ei ilmeisesti ollut mitenkään hirvittävän vaikea tuntemattoman ihmisen väittää olevansa joku muu. Vähän samaa näköä ja parit "no eksä muista kun me sillon..", niin johan alkaa lyyti kirjoittamaan ja viljarahat tippumaan taskuihin. (Martin Guerren tarinan voi lukea tarkemmin esmes Wikipediasta.)

Noh, sarkasmit sikseen ja jotain muuta kehiin. Martin Guerren erikoinen tarina on kuulemma kiinnostanut ihmisiä jo vuosisatoja ja useampiakin sovituksia on ehditty tekemään, mukaan lukien leffoja. Ja kyllähän se on pakko myöntää että Guerren tarinassa on jotain hyvin kiehtovaa. Sinänsä virallinen totuus asiasta osoittautuu kovin tylsäksi, ja pakostakin mieli alkaa miettimään paljon kiinnostavampia teorioita. Ehkäpä se ensimmäinen Guerre olikin aito ja se jälkimmäinen feikki, ehkä kumpikaan niistä ei ollut aito! Ja sitten tietty kaikki mehevät spekulatiivisen fiktion puolelle menevät teoriat (ufoja! vampyyrejä! menninkäisiä! rauni-leena af grann!)

Jokatapauksessa Davisin (vai Zemon Davisin?) kirja on ihan pätevä johdatus tähän tapaukseen. Paikoitellen teksti on tietty ihan liian kuivaa historioitsija fiilistelyä, joka ei tällaiselle sunnuntaiharrastajalle tarjoa oikein muuta kuin hyvät yöunet. Viihdyttävän kiinnostavaa lukemista kuitenkin. Boonuksena kirjailijattaren jälkisanat vain suomalaiseen painokseen. Kivaa.

English summary:
Le retour de Martin Guerre is story of Martin Guerre, who lived in the 16th century. At some point he left his wife and family, which isn't that interesting really. But later on things got interesting when he returned only to find that he had already return a couple of years earlier. A bad case of mistaken identity that. Anyway, the whole story can be read on that link to Wikipedia in the finnish section of this post.
Interesting and peculiar story this one. The book, also nice. Bit dry and historianician at times, but enjoyable still.

Paula Vuorinen - Mainonta: Ekologia & Etiikka (Turun taideakatemia et al.)

Taannoin jäi käteen Paula Vuorisen opinnäytetyönään kirjoittama lyhyehkö vihkonen ekologian ja etiikan huomioon ottamisesta mainonnassa ja graafisessa suunnittelussa. Periaatteessa kiinnostavaa matskua ja kiinnostavia näkökulmia pitäisi olla luvassa siis.

Mutta kun ei ole. Periaatteessa Paulalla on selvästi ollut erinäisiä kiinnostavia pointteja pohjimmiltaan, mutta lopullinen työ on kyllä turhan kaukana niistä pointeista. Ensimmäisenä kirjan tehoa syö sen ikä. Turhan monta kylmää kiveä on ehditty heittämään järveen sitten kirjan kirjoittamisen (1999), eikä läheskään kaikki pointit tunnu mitenkään valideilta nyky-yhteiskunnassa. Toiseksi kirjoittaja turvautuu paikoitellen turhankin paljon vain vaahtoamaan asioista sen sijaan että argumentoisi järkevästi. Myötä häpeän määrää on paikoitellen hyvin suurta.

Onneksi silloin tällöin Vuorinen onnistuu lyömään lusikkansa oikeaan kulhoon. Jotkin hänen esittämänsä ajatukset ovat ihan aikuisten oikeasti kiinnostavia ja hyödyllisiä. Lähinnä materiaalien ja painovärien ja sen sellaisten kierrättämisestä ja ekologisuudesta. Useammin kuin kerran mennään toisaalta lähinnä huvittavaan mikromanageroitiin, josta ei oikein kenellekkään ole mitään hyötyä. Vai mitä sanotte ehdotuksesta että hologrammipainatuksen sijaan käytettäisiin sarjakuvia... luulen tosin kyllä ettei Vuorinen ollut tuon kanssa täysin tosissaan... eihän? Paikoitellen paistaa myös läpi Vuorisen täysin vajaavainen käsitys minkälaisessa ympäristössä mainontaa ylipäänsä tehdään, osa hänen ehdotuksistaan ovat lähinnä sellaisia että niitä noudattamalla vain menettää asiakkaita.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin kiinnostavia pointteja, joita muutamaa varmaan on syytä joskus pitääkin mielessä. Kokonaisuutena tämä on kuitenkin lähinnä sellaista keskenkasvuisen kettutytön uhoa valtakoneistoa kohtaan. Sellaista josta sitten oikeassa elämässä kasvetaan ulos nopeasti ja mennään oikeisiin töihin ja ostetaan farmariauto.

English summary:
This is a small booklet about ethics and ecologicality (is that a word?) in advertising and graphic design. While the writer is on a good cause and some of her points are valid, most of this is just... well... not very good. Most of the time she just rants and raves about ridiculous things and most of time she seems to be totally unaware of what kind of enviroment advertising is being done most of the time. Some good points here and there, but all in all this is just juvenile.