Ahto Numminen & Olof Eriksson - Tekstauskirja (Otava)

Olipa kerran typografiasta innostunut graafisen suunnitelijan alku. Ettei tarina olisi vain sen pituinen, niin kerrotaan että jossain välissä vuotta 2006 hän ilmoittautui Vantaan aikuisopiston kalligrafiakurssille. Kurssin alettua tämä innokas grasuistiplanttu oli huomattavasti vähemmän innokas. Ja niinku tästä kirjasta sai noin enemmän irti kuin tuosta kurssista. Että se pituinen se. Älkää menkö aikuisopistoon. Paitsi jos olette keski-ikäisiä naisia ilman minkäänlaista laatukontrollia vapaa-aikanne suhteen.

Jokatapauksessa. Tämä on tekstauskirja, alunperinvuodelta 1960, mikä kyllä näkyy - lähinnä hyvässä mielessä. Tekstissa ei puhuta halaistua sanaakaan mistään valolatomakoneista tai, shudder, tietomakoneista, mikä on vain hyvä. Noin lyhyellä kosketuksellani aiheeseen voisin olettaa että kalligrafien suhtautuminen tietokoneiden käyttöön tekstintekemiseen on kuin... no, entisillä reproyrittäjillä. Eli nuiva ja kuiva niinku Helsinki.

Ei tämän sisällöstä sinänsä voi mitään kummempia sanoa, ihan pätevän oloista matskua tekstaamisesta ja kalligrafiasta.. ja tietty typografiasta siinä sivussa. Mulla kulki mielihyvän väreitä pitkin selkärankaa kun tsiigailin noita Capitalis Monumentalis esimerkkejä... ja näemmä kulkee edelleen. On se vaan niin kaunis. Voispa leiskaa aina ja ikuisesti kaiken sillä *rakkausmerkkejä*. Tuli tässä samaan syssyyn mieleeni, että luulen etten voikaan koskaan mennä sinne Roomaan ihmettelemään Trajanuksen pylvästä livenä, vetäisin vaan stendhallit ja kuolisin onnellisena. Taino, ei toikaan ihan hirveän huonolta kuulosta. Haluuks joku lähteä mukaan?

English summary:
Finnish book about calligraphy. I get shivers of pleasure from looking at the examples of Capitalis Monumentalis. How freaking weird is that?

Icons: Future Perfect (Taschen)

Icons-sarjaa niinkuin tämäkin. Geneeriset icons-hehkutukset voikin lukea sieltä, empä jaksa tuhlata kenenkään aikaan kirjoittamalla niitä tähän uudestaan.

Tällä kertaa Icons:sissa on siis kuvia täydellisestä tulevaisuudesta. Siis siitä minkälaiseksi 40-luvulla tulevaisuus miellettiin populaaritieteen lehdissä. Eli siis kirja on täynnä kuvia toinen toistaan älyttömämmistä, mutta kuitenkin jollain tasolla järkevistä, menopeleistä ja tulevaisuuden kodeista. Kuvat näyttäisivät tulleen ainakin Popular Science, Modern Mechanix and Inventions ja Everyday Science and Mechanics-lehdistä. Empä kommentoi lehtien nimien perään sen enempää... paitsi että komioita ovat.

Kommentoin sitten sen edestä näiden kuvien kuvaamaa maailmaa. Joka on kyllä ihailtavan ihailtavaa. Sydäntä oikein hellii tällainen naivi usko parempaan tulevaisuuteen. Ydinvoima ratkaisee kaikki maailman energiaongelmat ja kohta kaikki lentävätkin töihin Marsiin omilla ydinsukellusveneillään. Far out niinku Gary Larson, mutta niin niin siistiä. Siistiä niinku Vileda.

Emmä osaa oikein sanoa onko mikään siistimpää kuin tän kirjan matsku. Varmaan on, mutta just nyt ei ole. Miksei tällaisia lehtiä enää ilmesty?

English summary:
So yeah. Pictures from old popular science magazines, such as, well, Popular Science. So... yeah. I like this a lot. I love how completely positive the future looked in these magazines. How wonderfully naive of them. How come magazines like these don't get published anymore?

Nick Difonzo - Seriously Bad album covers! (New Holland)

Ei näin nimettyä kirjaa voi vaan jättää väliin. Silleen, huonoja levynkansia, siis vinyylilevyjen, eihän nämä nykyisen kärpäsen kakat sovellu kuin lasinalusiksi, ja niinku huutomerkki vielä tittelissä. Ikävä kyllä ihan ei osuttu tämän kohdalla häränsilmään ja aika usein eivät tikat lähteneet edes kädestä.

Tämän kirjan ongelma on hyvin yksinkertainen: läheskään kaikki levyn kannet eivät ole huonoja, oikeastaan muutamia lukuunottamatta ne ovat hyviä. Noin siis näin graafisen suunnittelijan näkökulmasta katsellessa. Suurimman osan kohdalla graafinen suunnittelu on oikeasti ihan älyttömän hyvää ja kiksejä aiheuttavan kaunista ja lopuissakin on yleensä perusasiat kohdallaan. Pari sitten on oikeasti ihan kamalaa, mutta ovat nekin sitten jollain tasolla hellyyttäviä kaikessa amatööriydessään.

Oikeammin tämän kirjan nimi pitäisi olla "Album covers that look somewhat funny because people dressed differently in the past" ja jotain sen sellaista. Levynkansien huumori (joka joskus naurataa, ihan aina ei) perustuu tosiaan lähinnä siihen että ihmiset pukeutuivat nykynormien mukaan hassusti menneisyydessä ja, no, okei, onhan osa näistä levytyksistä kummallisia. "Music to eat pizza by"... joo, sitä minäkin. Osassa ei tietenkään ole oikeasti mitään hauskaa tai huonoa, voi vaan ihmetellä että minkä takia ne ovat tässä mukana.

Viihdyttävä kirja kuitenkin. Soveltuu ainakin 50-60-lukujen design-ideoiden ihailemiseen jos ei muuhun.

English summary:
This book has one quite fundamental problem. Most of the album covers in this book aren't bad at all. They might be dated, but on purely graphic design wise most of them are quite good. Some of them are quite amazing actually. So, yeah. Somewhat amusing book, but I'll be using this for stealing design ideas from the past...

Kari Nenonen - Se ken tulee viimeksi on kuolema (Book Studio)

Aina ei käy tasan onnenlahjat. Tai pikemminkin joskus sattumat on epämiellyttäviä. Tai pikemminkin joskus elämä heittelee sellaisia kurvipalloja, että voi vaan pysähtyä ihmettelemään sitä. (Elämää siis, ei niinkään niitä nimenomaisia kurvipalloja.)

Selityksenä edellisenä kerrottakoon siis seuraavanlainen tarina: Mietin jo taannoin itsekseni että minne on kadonnut suomalainen kauhukirjallisuus ja otin sen tuolla internetissä puheeksikin. Vakavasti otettavat suomalaiset kauhukirjailijat on voinut laskea kahdella sormella, toinen sormi on merkannut Boris Hurttaa ja toinen Kari Nenosta. Viimeaikaisten tapahtumien johdosta voi sitten laskea sen toisen sormen ja tyytyä osoittelemaan sillä pystyynjääneellä rumasti vaikkapa kohtalolle.

Tarina jatkuu tässä kappaleessa niin, että onnekseni sitten osui käteeni eräältä halpakirjakaupalta tämän kirjoituksen otsikon muotoinen kirja. Which was nice. Ja eikun kotona sitten lukemaan nautinnolla. Niin eiköhän sitten aamulla odota vastassa tällainen uutinen. Which wasn't nice. Vähemmästäkin vetää hiljaiseksi. Ja silleen, olipas harvinaisen ironinen (siinä alanismorrissette-mielessä) sattuma tuohon kirjan nimeen verraten. Tsiisus.

Kirja itsessään, kaikesta tästä huolimatta oli sitten kuitenkin positiivinen tapaus. Onneksi. Kirja kertoo aika uskottavasti tuommoisesta nuoruuden ystävyydestä, joka tietty menee jossain välissä kauhuksi. Tarinaa kerrotaan vuorotellen kumpaisenkin ystävyksen näkökulmasta, mikä on oivallinen ratkaisu. Tarina juoksee eteenpäin notkeasti ja sopivassa mitassa. Negatiivisella puolella voisi antaa palautetta (no, vähän myöhäistä, mutta kuitenkin), loppupuolen elokuvallisista tyylikeinoista, jotka eivät oikein sopineet kirjalliseen muotoon. Visuaalinen pelottelu on vähän vaikeaa ilman visuaalisia ärsykkeitä.

Erinomainen kirja kuitenkin. Kepeät mullat kirjoittajalle.

English summary:
This is quite ironic (in the alanismorrissette-like way). I had been wondering for a while what had happened to this writer as I hadn't heard anything of him lately. And then I happened to come across with this book of his. The next morning I heard the news he had passed away. And the name of the book? "Death is the last to come." So yeah, RIP.

Lars Ramslie - Fatso (Nemo)

Fatso kertoo Rinosta, joka on yksinäinen ylipainoinen mies vailla kunnianhimoa. Eli siis ei mitään sen suuntaistakaan mitä mä olen. Oikeesti. Uskokaa pois.

Tarina itsessään ei ole kovin kummoinen, noin niinku jos synopsista lähtis kirjottamaan. Koska en jaksa kirjoittaa synopsistakaan, niin summaan kirjan yhteen lauseeseen: "Poika tapaa tytön, poika ehkä saa tytön." Kuulostaa eri jännältä eikö vai? Joo, ei mustakaan. Mutta piruvie. Ramslie kirjoittaa niinku piru itse ja saa periaatteessa ihan tyhmän tarinan toimimaan. Eikä sillä ole edelleenkään mitään tekemistä sen kanssa että samastuin aika rankasti tuohon päähenkilöön. Tai siis nimenomana en samastunut. Oikeesti. Uskokaa pois.

Periaatteessa tähän väliin voisin kirjoittaa pitkällisesti siitä miten tämä kirja vaikutti muhun henkilökohtaisella tasolla, mutta mulla on periaate etten kirjoita tänne mitään sellaisia. Joten käyttäkää mielikuvitustanne, ja kyselkää detskuja livenä jos uskallatte. En välttis vastaa. Lällällää.

Öö. Mä en osaa kirjoittaa tästä kirjasta enää mitään muuta. Paitsi että kehun tätä vielä vähän maasta taivaisiin. Älyttömän hyvä kirja, suositellaan kaikille jotka luulevat olevansa jotenkin luusereita. Vuoden paras? Ainakin top kolmosessa salettiin.

Niinno voisin vielä avautua hiukan graafisesti suuntautuneille. Kirjan ulkoasun on suunnitellut Suomi Type Foundryn Tomi H., mutta niinku siltikään kirjan graafsuun ei näytä kovinkaan kummalta. Oikeastaan vähän tylsältä. Tajuan mitä on suunnittelulla on haettu, mutta jotenkin lopputulos on vähän... mitentännytsanoisnätisti... keskinkertainen. Tylsää.

English summary:
I love this book. Check it out if it's been translated to anything you can read.