21 tammikuu 2007

George R.R. Martin - Miekkamyrsky 2 (Kirjava)

Kas, melkein päivälleen vuosi sitten kirjoittelin tämän edellisestä osasta. Ja nopealla silmäyksellä olen samaa mieltä tästä kuin tuosta edellisestä. Varsin kummallista. Olisi varmaan pitänyt liittää tämä mukaan tuota toissa postauksen arvostusdumppausta, mutta jostain syystä ei tullut silloin niin tehtyä, joten nyt pitää kirjoittaa ainakin vielä pari kappaletta tästä. Yrittäkää kestää.

Koska kaikki muut ovat jo tämän kehuneet taivaisiin, niin mun ei onneks enää tartte sitä tehdä. Voin vain myhäillä tyytyväisenä partaani ja nyökyttää päätä tietäväisenä. Niin se vaan kuitenkin on ettei tästä taida eeppinen fantasia enää parantua mitenkään. Paitsi ehkä sillä että kirjailija joskus saisi sarjan loppuun asti.

Voisin tässä yhteydessä ihmetellä sitä että jostain syystä HBO, tuo amerikan Subtv, on päättänyt tehdä Tulen ja jään laulusta tv-sarjan. Uutinen hämmentää minua niin, etten edes tiedä pitäisikö tässä itkeä vai sulkeutua loppuelämäkseni pannuhuoneseen. Fantasia tv-sarjat ovat kuitenkin aina ihan kamalaa kuraa, mutta toisaalta HBO on ainakin joskus onnistunut tekemään hyviä tv-sarjoja. Voisko tässä olla poikkeus sääntöön? Kyllä? Ei? Head asplode, niinku.

English summary:
God knows how manyeth volume this is of GRR Martins quite amazing fantasy epic Song of Fire and Ice. He still has it together and all that jazz, there's so much praise for this series that I don't really have to bother anymore. Recommended. Looks like HBO is doing a tv-series based on the series. How frickin' scary is that then?

2 Comments:

Anonymous tomi said...

Mä oon ymmärtänyt (koska en jaksanut sitä ekaa kirjaa lukea paria lukua pidemmälle) että tää GRRMartinin kirjasarja on semmosta poliittista vehkeilyä ja selkäänpuukottamista eikä mitään makiaa miekkafantsua ja koska HBO:n parhaat sarjat on tähän mennessä olleet juoneltaan melko monimutkaiset Deadwood, Rome ja The Wire, niin tuntuisi että onnistumisen ainekset on ainakin jollain tasolla kasassa.

Ongelmana on tietysti se että tuotannollisesti kalliit "pukudraamat" Deadwood ja Rome lopetettiin kesken kaiken (DW kolmen, Rooma kahden kauden jälkeen) ja jos noi huhut pitää paikkansa että tästä kirjasarjasta aiotaan tehdä kausi per kirja eli jotain seitsemän kautta niin voipi olla että ainakaan telkkarissa ei fantsuseikkailuja nähdä koskaan loppuun asti.

24 tammikuu, 2007 13:11  
Blogger Kai Talonpoika said...

Niinhän se on, että jos jollain on tsänssejä saada tästä ulos jotain edes kaukaisesti katsottavaa matskua, niin HBO:lla. Ongelma on tietty siinä että Martinin kirjan juoni alkaa olemaan niin hyvin kohonnut pullataikina, että tuskin siitä saadaan tv-sarjaakaan ilman saksintaa... ja Martinin tuntien toisaalta oikein mitään ei voi saksia kun kaikki on oleellista... joten... niin. Emmä toisaalta odota että sieltä tulis mitään hiilipaperikopiota kirjoista, eikä niin edes pitäisi tehdäkään, mutkun se monipolvinen ja paisunut juoni on vähän niinku se juttu tossa sarjassa, niin jossen poistaa niin onko se enää sama ollenkaan?

Mut joo. Eiköhän se oletettu sarja kuitenkin lopu parin kauden jälkeen, oli se hyvä tai ei. Yli kahden kauden pituisiksi suunnitellut tv-sarjat nyt muutenkin on ihan tyhmyyttä.

24 tammikuu, 2007 13:24  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home