Michal Witkowski - Hutsula

Luinpas pitkästä aikaa kirjan. Ja nyt kirjoitan siitä, vaikka punakolmiolääkkeet yrittävätkin sanoa ettei se olisi fiksua tässä mielen tilassa. Mutta kuka nyt lääkkeiltään kysyisi neuvoja? Eihän ne osaa puhua.

Niin joo se kirja. Hutsula on puolalaisen Witkowskin mahdollisesti jossain määrin tositapahtumiin perustuva luotaus Puolan homoelämään. Ja ei silleen niihin trendikkäisiin ja prime time-hyväksyttäviin muotitukka homoihin, vaan niihin rumiin ja ilmeisesti lihaviin setiin jotka harrastavat lapsien korvilta kiellettyjä asioita julkisilla paikoilla. Ei kuulosta hirvittävän kiinnostavalta? Ei mustakaan. Ja en kyllä tiedä mikä - jos mikään - tässä kirjassa viehätti, yrittänen sepustaa jotain ainakin kaukaisesti kuvaavaa seuraavaksi.

Takakansi lupaa räävitöntä ja rankkaa lukukokemusta, ja kyllähän tuossa nyt oli ainakin puolet oikein. Meno on aihepiiriinsä nähden räävitöntä, mutta rankkuudesta en kyllä tiedä. Siis, okei, eihän tämä nyt ole mitenkään erityisen lapsiystävällistä tai semmoisiin sivistyneisiin illallispöytiin sopivaa, mutta keskimäärin keskimääräinen Stephen King-kirjakin taitaa olla rankempi. Toisaalta voisin kuvitella keskustelevani Stephen Kingin kirjoista sivistyneessä illallispöydässä, tosin vain niistä sen hyvistä kirjoista. Eli Carriesta. Ja tuota. Niin. Eli siis Carriesta. Ota tästä nyt sitten selvää.

Kirja pinoutuu kasaksi kuulopuheina kerrottuja tarinoita Puolan öisissä pusikoissa tapahtuneista aikuisten miesten kohtaamisista, ja sitten myöskin kuulopuheina kerrotuja tarinoita öisien pusikkokohtaamisien osapuolista. Tämä tapa kertoa tarinaa on oikein miellyttävä, ja mulle henkilökohtaisesti aika uusi, en ainakaan muistaakseni muista kohdanneeni tähän tapaan kertoa aikaisemmin. Eli väännetään vielä rautalangasta: kirjassa ei ole mitään selkeää juonta, mutta sellaista voisi etsiä metatasolta, jossa kirjailija(tar) Michal kirjoittaa tätä kyseistä kirjaa ja hänen tapaamansa "siskot" kertovat hänelle tarinoitaan yöstä. Yksittäisissä tarinoissa ei sinänsä ole mitään pointtia, ja vasta koko kirjan kontekstissa tarinoille löytyy punaiseksi langaksi... jotain. Emmä tiiä, en ehkä ihan tajunnut mitä tässä haettiin.

Mutta silti kirja ns. resonoi mun kanssa. Vietettiin oikein mukavia hetkiä kahdestaan peiton alla. Kerrankin puhekieli oli saatu toimimaan kirjamuodossa - ja vielä käännöskirjassa, ihan älytöntä, propsit kääntäjälle - normaalisti sen saa aikaan vain itsetuhoista käyttäytymistä. Samoin mua viehätti suuresti se näkökulma minkä kirja tarjosi kommunistiseen Puolaan (suurin osa kirjan tarinoista taisi tapahtua siellä päin aikaa, vaikka se metataso olikin nykypäivässä), oon kuitenkin noin kymmenen vuotta liian nuori ymmärtääkseni tai muistaakseni käytännön kommunismista muuta kuin... itseasiassa en muista mitään kun Suomi taisikin olla kommunismiton valtio siihen maailman aikaan. Oops, my bad. Jokatapauksessa kivoja näkökulmia sinne, mistä olen vain kuullut huhuja.

Vähemmän paljon resonoi kirjan henkilöiden tapa viitata toisiinsa feminiinisillä sanoilla. Kai sitten jossain tuolla ulkomailla, missä kieli antaa siihen mahdollisuuden, tuollaista tehdään? Sangen kumma käytäntöä. Ralf Königillä sitä vielä jaksaa kun se on kuitenkin (toivottavasti) kärjistettyä, mutta tässä nyt vähän jo meinas käydä ärsyttämään. Puhumattakaan jos tuollaista joutuisi itse kuuntelmaan. Onneksi en osaa puolaa.

(Jostain syystä julkaistu artikkeli ei enää osa näyttää tuota puolalaista ällää, jossa menee se vinopoikkiviiva sen yli. Vähän niinku ortodoksien ristissä. Kirjailijan etunimen viimeinen kirjain olisi siis sellainen.)