Jos perustais lehden

Mietin itsekseni, josko perustaisi lehden. Sellaisen jota haluaisi itse lukea.

Mutta sitten tajusin, ettei ketään muuta varmaan kiinnostaisi lukea lehteä joka käsittelisi markkinointia, huonoja kauhuelokuvia, typografiaa, post-boppia, betonia, filologiaa, supersankareita, muita lehtiä ja facebookkia. Noin esimerkiksi.

The Legend Of Zelda: Phantom Hourglass (Nintendo DS)

Videopeleistä on pitänyt viimeaikoina bloggailla enemmänkin, kun nyt on tullut niitä pelailtua taasen. En itseasiassa taida olla näin aktiivisesti niitä pelannut sitten kun tulin teini-ikään. Nykyinen aktiviseeraus johtunee pitkälti siitä, että parisuhteeni kauniimpi osapuoli harrastaa niitä aktiivisesti. Joten nyt minäkin. Ja ohan se kivaa. Ja kehittävää. Ja täydellisen huono tekosyy olla tekemättä opinnäytetyötä.

Jokatapauksessa. Zelda-sarjan uusin tulokas Phantom Hourglass on nyt viimeiset pari päivää koukuttanut niin täydellisesti, että pakko kirjoittaa siitä jotain vaikka peli on vielä pahasti kesken. Peli jatkaa siitä mihin Wind Wakerissä jäätiin silloin jokunen vuosi sitten. Eli Link ja ZeldaTetra jatkavat matkaansa meriryöväreiden kanssa kohti uusia seikkailuja. Ja kas, kuinka ollakkaan, uusia seikkailuja osuu tielle ennenkuin alkuanimaatio on päässyt loppumaan. Kenellekkään tuskin tulee spoilerina tieto, että ZeldaTetra kidnapataan ja Linkin tehtävänä on hänen pelastamisensa.

Juoni puolella ei sinänsä ole mitään uutta. Kuten ei ole pelin rakenteessakaan, mutta eihän näitä pelejä juonen tai rakenteen takia pelata, vaan sen että ne on kivoja ja ihania ja ne vievät mukanaan. Wind Wakerista tutusti grafiikka on cell shadettua ja kivan animaatiohenkistä. Pelin fiilis on muutenkin Wind Wakerin tapaan rento ja oikealla tavalla lapsellinen. Prinsessan metsästyksen lomassa voi hyvin mieli jäädä pelailemaan minipelejä ja vain kruisailemaan laivallaan. Joka on tällä kertaa, *gasp*, höyrylaiva.

DSllä on kiva vihdoinkin nähdä peli jota oikeasti on kiva ohjata pelkästään tikulla (eikä sitä muuten voikaan ohjata). Alaruudussa siis ohjastetaan Linkkiä tökkimällä ruutua ja yläruudussa näkyy karttaa ja sen sellaista. Ohjaus on käsittämättömän helppoa, tikun käyttö tuntuu luontevalta noin kahden minuutin pelin jälkeen. Tosin kuperkeikkaa en ole vieläkään oppinut tekemään kunnolla, tosin onneksi sitä on pelissä tarvinnut tähän mennessä tasan kerran.

Suositellaan täysin pistein kaikille niille joiden mielestä Wind Waker oli paras Zelda ikinä. Minä tykkään. Tykätkää tekin.